Huumekuski kaatoi moottoripyöränsä yrittäessään paeta poliisia Jyväskylässä – sai vankilatuomion

Poliisia moottoripyörällä paennut kortiton huumekuski on tuomittu neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen Keski-Suomen käräjäoikeudessa. 41-vuotias mies sai tapaukseen liittyen tuomion törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Tämän lisäksi tuomio tuli kahdeksasta muusta vastaavasta rikoksesta. Ajokiellon oikeus määräsi jatkumaan huhtikuulle 2020.

Poliisi yritti pysäyttää miehen kuljettamaa moottoripyörää viime lokakuussa Jyväskylässä. Mies ajoi pakoon käyttäen ylinopeutta ja kevyenliikenteen väylää sekä laiminlyöden pysähtymis- ja väistämisvelvollisuudet. Ajo eteni Savelankadulta Keuruuntielle ja Tikanväylälle päättyen Pohjanlahdentien kiertoliittymän tuntumassa siihen, että motoristi menetti pyöränsä hallinnan ja kaatui pientareelle. Pahimmillaan nopeus nousi 150 km/h:ssa 80 km/h:n rajoitusalueella ja 120 km/h:ssa 50 km/h:n rajoitusalueella. Veressä todettiin olleen muun muassa metamfetamiinia ja amfetamiinia.

Samoja aineita oli veressä myös marraskuussa, jolloin poliisi tapasi miehen auton ratista Keltinmäessä ja joulukuussa Puuppolassa. Kotietsinnässä miehen asunnolta löytyi joulukuussa kannabista, amfetamiinia, huumaavia lääkeaineita sekä Psilocype-sieniä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .