Hyötyä ja oppia nopeimmille – kansalaisopistojen syksyn tarjonnassa satoja kursseja

Kansalaisopistoon ilmoittautujan on tunnetusti syytä olla nopea kuin kärppä. Jyväskylän kansalaisopistoon ilmoittautumisia on vuosittain 2 000–3 000 ja varasijoille joutuu Jyväskylän kansalaisopiston rehtorin Sini Louhivuoren mukaan jopa 2 000 ihmistä. – Kansalaisopistot ovat Suomen suurin oppilaitosmuoto, hän lisää.

Ilmoittautuminen Jyväskylän kansalaisopistoon alkaa maanantaina 20. päivä elokuuta. Ilmoittautuminen tapahtuu aineryhmittäin maanantaista kello 16.00 alkaen. Kaikille kursseille ei siis voi ilmoittautua samana päivänä.

Jyväskylän kansalaisopiston kursseja järjestetään Jyväskylän lisäksi Korpilahdella, Muuramessa, Uuraisilla ja Luhangassa.

Tarjolla on satoja eri kursseja sekä uutuuksia, kuten Tumpelo-bändi, Tuunaus ja kierrätys sekä Vaikeat elämäntilanteet.

– Kursseja on valittavissa noin 1 000 eri vaihtoehdosta. Osallistumisen helpottamiseksi myös verkkokursseja on tullut enemmän.

Syksyn mittaan järjestetään myös yli 30 yleisöluentoa, joista valtaosa on ilmaisia. Luennoitsijoina ovat muun muassa palkittu tietokirjailija Mikko Porvali, pari- ja perheterapeutti Pekka Puukko sekä Vaakakapinan Jenny Lehtinen.

– Lisäksi Porvalin ja Puukon luentojen teemoista järjestetään yhteistyössä Jyväskylän kaupunginteatterin kanssa Hetkiä 1918 sekä Juha-tanssikurssi esitykset. Osallistumalla esityksiin saa alennuksia kaupunginteatterin esityksistä, kertoo Louhivuori.

Louhivuori kehottaa kiinnostuneita tutustumaan kurssitarjontaan ajoissa ja olemaan valppaana, kun ilmoittautuminen alkaa.

Kansalaisopistoja on Keski-Suomen maakunnassa 13, osaan ilmoittautuminen on jo alkanut. Jyväskylän lisäksi kansalaisopistoja ovat Viitaseudun (ilm. alkaa 13.8.), Suomenselän (alkanut), Karstulan (31.8.), Saarijärven (alkanut), Äänekosken Koskelan (alkanut), Laukaan (13.8.), Hankasalmen (23.8.), Lievestuoreen (alkanut), Keuruun (22.8.), Jyvälän (21.8.), Jämsän (22.8.) sekä Puulan (27.8.) opistot.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .