Hyväntekijät istuvat satulan selässä 12 päivää kerätäkseen rahaa syöpäsairaille lapsille – jokainen pyöräilijä tarvitsee ruokaa ainakin 4 000 kilokalorin edestä

Kelta-asuiset pyöräilijät parveilevat Jyväskylän Kompassilla keskiviikkoaamuna. Tihkusade ei polkijoiden hymyjä hyydä – edessä on 1 500 kilometrin matka Pariisiin.

Pohjoismainen Team Rynkeby on hyväntekeväisyystempaus, jossa osallistujat pyöräilevät ja keräävät rahaa syöpää sairastaville lapsille ja heidän perheilleen. Suomesta mukana on seitsemän tiimiä, joista Jyväskylän-Kuopion joukkue lähtee matkaa 29 pyöräilijän voimin.

– Ajattelin, että olen hirveästi saanut kaikissa elämän hankalissa tilanteissa, joten voisin maksaa vähän takaisin. Toinen osallistumiseen kannustava, ihan itsekäs juttu on se, että täytin 50 vuotta viikko sitten. Tämä on syntymäpäivälahja minulle itselleni, kertoo jyväskyläläinen Piia Katajapuu-Riikonen.

Hän osallistuu pyöräilijänä 12 päivää kestävälle matkalle. Myös Katajapuu-Riikosen mies ja sisko ovat mukana seitsenhenkisessä huoltotiimissä.

Pyöräilijät ovat treenanneet ahkerasti ponnistusta varten – harjoituskilometrejä on kertynyt jokaiselle noin 2 500. Vuoden aikana he ovat myös haalineet sponsoreita, jotka lahjoittavat rahaa Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiölle ja Sylva ry:lle.

Viime vuonna kaikki suomalaisjoukkueet lahjoittivat yhteensä 886 372 euroa samoille keräyskohteille.

Jokainen pyöräilijä viettää satulan selässä noin kymmenen tuntia päivässä ja tarvitsee jotakuinkin 4 000 kilokaloria jaksaakseen. Huoltopäällikkö Tuija Munter vastaa tiiminsä kanssa, että ruokaa riittää ja huolto pelaa.

– Tässä on hankittu kaikki leivinpaperista kuorma-autoon, hän nauraa.

Munter kertoo tehneensä Excel-taulukoita, paljonko pyöräilijöillä kuluu esimerkiksi kertakäyttöhaarukoita, kahvimaitoa tai riisiä.

– Moni pieni kauppa on lähtenyt mukaan lahjoittamalla jotain sadan euron edestä. Sitten olen miettinyt, onko se lihaa, juustoa, leikkelettä tai leipää, jota tarvitaan, Munter selittää.

Koska Team Rynkeby – God Morgon on vapaaehtoisorganisaatio, maksavat osallistujat itse hotellimajoitukset, pyörät, varusteet, polttoaineet, lauttamatkat ja muut menot. Osallistumisen hintalappu nousee useaan tuhanteen euroon.

Aineellista apua matkaa varten on kysytty erillisiltä tiimisponsoreilta, joilta Jyväskylän-Kuopion joukkue on saanut käyttöönsä esimerkiksi huoltoautot ja ruokaa.

Munter ja Katajapuu-Riikonen uskovat, että halu auttaa saa pyöräilijät jaksamaan Pariisiin asti.

– Onhan tämä myös mahdollisuus itsensä ylittämiseen sekä fyysisesti että henkisesti, Katajapuu-Riikonen pohtii.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .