Iäkkäiden ajokortin uusiminen hankaloituu

Iäkkäiden ajokortin uusimisen ehtoja aiotaan uudistaa. Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä ehdottaa, että ajo-oikeuden uusiminen vaatisi 80-vuotiailta lääkärinlausunnon lisäksi aina myös ajokokeen. Ajokoe olisi räätälöity iäkkäille soveltuvaksi.

Ajo-oikeuden päättymisikänä säilyisi edelleen 70 vuotta. 70-vuotiaat voisivat edelleen uusia ajo-oikeuden lääkärintodistuksella, mutta nykyisin vaadittava kahden henkilön todistus ajotaidon säilymisestä jäisi pois.

75 vuoden iässä uusimiseen vaadittaisiin laajennettu lääkärintodistus.

Hallitusneuvos Anna-Liisa Tarvaisen mukaan uudet vaatimukset voisivat tulla käyttöön vuonna 2013.

Työryhmän mukaan on myös tärkeää, että julkisen liikenteen palveluita parannetaan, jotta iäkkäät eivät kokisi oman auton käyttöä välttämättömäksi.

Työryhmä luovutti raporttinsa tänään liikenneministeri Anu Vehviläiselle (kesk.).