IL: Rinne jättää eronpyyntönsä ennen kello 14 alkavaa välikysymyskeskustelua

Iltalehden tietojen mukaan pääministeri Rinne on valmis pyytämään eroa tasavallan presidentiltä ennen kello 14 alkavaksi suunniteltua eduskunnan välikysymyskeskustelua.

Uuden pääministeriehdokkaan SDP aikoo valita vasta ensi viikolla, lehti kertoo. Lehden mukaan pääministerin paikasta ovat kiinnostuneita puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja, liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sekä kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

Keskustan johto ilmoitti aamulla tapaavansa pääministerin Valtioneuvoston linnassa kello 9 alkaen. Paikalla ovat keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen, kertoo keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen Twitterissä.

Tapaaminen järjestetään Pirkkalaisen mukaan Rinteen pyynnöstä. Pirkkalainen osallistuu myös itse tapaamiseen. Välittömästi ei ollut tiedossa, keitä muita tapaamisessa on läsnä.

SDP:n eduskuntaryhmä puolestaan kokoontuu kello 10, kirjoittaa ryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman Twitterissä. Marin on tviitannut jättävänsä tänään EU-kokouksen väliin ja matkustavansa Suomeen.

Myös Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Rinne on pakon edessä valmis eroamaan pääministerin tehtävästä ja nostamaan Marinin tehtävään. Lehden mukaan Rinne haluaisi kuitenkin jatkaa puolueen puheenjohtajana ainakin ensi kesäkuun puoluekokoukseen saakka. Ajatus on Rinteen oma, eikä Marin ole ollut suunnittelemassa sitä, lehti kertoo puolueen sisältä saamansa tiedon perusteella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.