IL: Tukes lätkäisi 100 000 euron uhkasakon Maria Nordinille ja kielsi "terveydelle vaarallisen sisällön tarjoamisen"

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on määrännyt bloggari ja verkkovalmentaja Maria Nordinin lopettamaan Eroon oireista -verkkokurssin ihmisten terveydelle vaarallisen sisällön tarjoamisen, kertoo Iltalehti. Tukes määräsi samalla 100 000 euron uhkasakon asian hallitsemiseksi.

Tukesin mukaan palveluntarjoaja on jo ryhtynyt toistaiseksi korjaaviin toimenpiteisiin, lehti kertoo.

Lehden mukaan kurssi on voinut johtaa "asiakkaan tarpeettomaan altistumiseen allergeeneille ja diagnosoitujen sairauksien hoitamatta jättämiseen". Tukesin mukaan ne koskivat muun muassa syöpäpotilaita ja Parkisonin taudista kärsiviä potilaita, IL kertoo.

Maria Nordin on ottanut kantaa asiaan blogissaan. Kirjoituksensa mukaan hän ei ole "milloinkaan antanut terveydelle vaarallisia ohjeita tai esittänyt paikkaansapitämättömiä, vaarallisia väitteitä".

Elokuussa Maria Nordin kertoi Iltalehdelle, että verkkokurssin käyneet ovat saaneet mielenhallinnan keinoin apua muun muassa erilaisiin allergioihin ja yliherkkyyksiin, tinnitykseen, kilpirauhasongelmiin, Parkinsonin tautiin, astmaan ja migreeniin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.