IS: Väärä "aromi" veti Sisut pois Alkoista

Alko on vetänyt myymälöistään tuhansia litroja Sisuviinaa virhearomin takia, kertoo Ilta-Sanomat keskiviikkona.

Asia paljastui viime viikolla, kun asiakkailta alkoi tulla juomasta valituksia Alkolle. Myyntikiellossa oleva Altian valmistama Sisuviina on pakattu litran muovipulloihin.

Asiakkaiden mukaan viinan maku on tuonut mieleen muun muassa homeen ja maakellarin. Alkon mukaan virhearomi ei sinänsä aiheuta terveysongelmaa, mutta yhtiö on kuitenkin vetänyt myynnistä kaikki litran pulloon pakatut Sisuviinat.

Tilannetta selvittää nyt puolueeton laboratorio, jonka tulokset valmistuvat loppuviikosta.

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylän yläkoulujen personal trainer -toiminta laajenee – Oppilaille ilmaista liikunta- ja ravintoneuvontaa

Kattopeltejä irtosi Yliopistonkadulla – pelastuslaitos esti vaaran sunnuntaina

Timo Soinia yritettiin lyödä Korson maalaismarkkinoilla Vantaalla – ulkoministeri kiittää turvamiehiä blogissaan

Vanhusjärjestöt huolestuivat vanhuspalveluiden keskittymisestä – "Suuret monikansalliset toimijat syövät pienempiä kotimaisia, ja se on erittäin valitettavaa."

Muuttuuko Jämsän Pässinmäki taidetaloksi? – Kauko Sorjosen säätiö osti entisen edustuskerhon

Kiinniotto Jyväskylässä: Poliisi löysi aggressiivisen henkilön hallusta neljä veistä

Loton pääpotti meni Tampereelle – tuoretta miljonääriä odotetaan Veikkauksen pääkonttorille

"En voi hyväksyä sitä, että sokeasti tottelemme määräyksiä" – jyväskyläläinen hammaslääkäri kieltäytyi influenssarokotuksesta, nyt hän elää irtisanomisuhan alla

Naapuri kuunteli radiosta, kun viereisessä asunnossa ollut vankikarkuri uhkasi räjäyttää koko talon, ja silloin alkoi jännittämään – Lahden piirityksestä on 25 vuotta

Rivitaloasunto palaa Salossa, koko talo evakuoitu

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.