Idea parkkihallista kuopattiin Viitasaarella

Ale-Makasiinin kiinteistö puretaan kokonaan ja aiemmin sovitussa aikataulussa Viitasaaren keskustassa. Idea järvinäköalalla varustetusta parkkihallista on siis virallisesti kuopattu.

Kaupunginhallitus tutki mahdollisuutta jaksottaa rakennuksen purkamista niin, että osa kellarikerroksen betonirungosta olisi jätetty paikoilleen. Purkusopimuksen muuttaminen ei kuitenkaan onnistunut: lainvoimaisen päätöksen saaminen maksuerien muuttamisesta olisi vienyt viisi viikkoa, eikä purkajayritys Infraneliö Oy voi odotella, koska sillä on jo toukokuussa muita työtilauksia.

Ajatus betonirungon hyödyntämisestä tuli kehittämisjohtaja Heikki Vihavalta. Hän esitti, että kellariin olisi voinut tehdä parkkihallin. Kannen päällä olisi puolestaan voitu järjestää tapahtumia ja sitä olisi voinut käyttää nykyisen torin ”jatkeena”. Purkutöiden jaksottaminen olisi antanut lisäaikaa rakenteiden tutkimiselle.

Purkaminen on nyt hyvässä vauhdissa. Ulkoseinät ja kattorakenteet on pääosin purettu, ja pian on lattian ja kellarin vuoro. Töiden on määrä valmistua huhtikuussa.

Rantatontin väliaikaiseen maisemointiin on varattu 25 000 euroa. Työtä helpottaa se, että täytemaata saadaan läheltä, kesän korvilla alkavan Keskitien remontin alta.

– Se on resurssiviisautta, Vihava kehuu.

Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että kuntalaisille ja sidosryhmille järjestetään kaksi erillistä tilaisuutta, joissa kerätään ajatuksia alueen tulevasta käytöstä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .