Ihmetellään ja ajetaan väärään suuntaan – Puistokadun yksisuuntaisiin pyöräväyliin on totuttu hitaasti

Yksisuuntaisia väyliä rakennetaan seuraavaksi Yliopistonkadun yläpäähän.

Jyväskylän Puistokadulla on vajaan parin vuoden ajan totuteltu yksisuuntaisiin pyöräväyliin. Vuoden 2016 lopulla yhdistetyt jalkakäytävät ja pyörätiet muutettiin rinnakkaisiksi ja pyöräväylistä tehtiin samalla yksisuuntaisia. Sen jälkeen vanhan hautausmaan puoleisella kevytväylällä on saanut pyöräillä vain Taulumäen suuntaan ja toisella puolella vain keskustan suuntaan.

Järjestelyn on ajateltu olevan kokeilu. Kaupungilla ei vielä ole tehty lopullisia johtopäätöksiä, kuinka se on toiminut. Palautetta on kuitenkin tullut paljon.

– Yksisuuntaiset pyöräväylät ovat Jyväskylässä aika uusi juttu, joten osa palautteesta on sellaista, jossa ihmetellään, miksi vain toiseen suuntaan saa ajaa, kertoo liikenteenohjausinsinööri Heikki Vikki Jyväskylän kaupungilta.

 

Puistokadulla yksisuuntaisten väylien tarkoitus on tehdä pyöräilystä turvallisempaa ja sujuvampaa. Kadun kevytväylät ovat kapeita, ja poikkikatujen risteyksiä on paljon.

– Helsingissä on tehty selvityksiä, jotka ovat osoittaneet yksisuuntaisten väylien parantavan pyöräilijän turvallisuutta. Näin on tapahtunut erityisesti risteyksissä, joissa autoilija kääntyy kolmion takaa isommalle kadulle. Silloin autoilijan huomio on yleensä vasemmalta tulevassa liikenteessä ja oikealta tuleva pyöräilijä jää helposti havaitsematta.

Vikin mukaan tämän tyyppisiä pyöräilyonnettomuuksia sattui ennen muutostöitä myös Puistokadulla. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, ovatko yksisuuntaiset väylät vaikuttaneet niiden määrään.

Vikki myöntää, että pyöräilijät eivät Puistokadulla erityisen hyvin noudata pakollisia ajosuuntia.

– On tietty porukka, joka noudattaa liikennesääntöjä aina. Mutta myös valitettavan paljon ajatellaan, että pyörällä voi mennä melkein mistä tahansa ikään kuin olisi jalankulkija.

 

Jyväskylän kaupungin pyöräilyn edistämisohjelmassa kaupunkiin on hahmoteltu useita yksisuuntaisia pyöräväyliä. Yksi ohjelmassa mainittu kohde on Kuokkalan silta, jolle Vikin mukaan myös kaupunkilaiset ovat toivoneet yksisuuntaisia väyliä.

– Palautteen perusteella kuulostaa, että sillalla kävelijät ja pyöräilijät eivät oikein mahdu samoille väylille. Pyöräilijöiden vauhti on kova, ja pyörät sujahtelevat läheltä kävelijöitä. Päätöksiä tai suunnitelmia ei ole, mutta asiaa on mietitty.

Pyöräilyn edistämisohjelmassa yksisuuntaisia väyliä on merkitty myös esimerkiksi Hannikaisenkadulle, Sepänkadulle ja Voionmaankadulle. Päätöksiä on kuitenkin olemassa vain Yliopistonkadulle tulevista yksisuuntaisista väylistä. Niiden rakentaminen on alkamassa ensi keväänä.

Työt aloitetaan Vaasankadun ja Yliopistonkadun risteyksessä, ja väyliä rakennetaan kesän aikana alustavasti parin korttelin pituudelta keskustan suuntaan. Muutostöiden jälkeen Yliopistonkadulla pyöräillään autoliikenteen kulkusuuntien mukaisesti Harjun puoleista reunaa Seminaarinmäen suuntaan ja keskustan puoleista reunaa alakaupungin suuntaan.

 

Puistokadun pyöräilyjärjestelyjä mietitään lähivuosina uudestaan, sillä koko katu on tarkoitus saneerata vuodesta 2020 alkaen. Heikki Vikin mukaan vaihtoehtoja pyöräilyn järjestämiseen on kaksi.

– Ensimmäinen vaihtoehto on pysyä yksisuuntaisissa väylissä ja ehkä kehittää niitä. Toinen vaihtoehto on rakentaa leveä kaksisuuntainen pyörätie toiselle puolelle katua ja kieltää pyöräily toisella puolella. Kaksisuuntaisille pyöräväylille molemmilla puolilla katua ei ole tarpeeksi tilaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .