Ihmiskauppajutun syytetyt kiistivät syytteet

Vähäkyröläisen puualan yrityksen johto kiisti käräjillä heitä vastaan nostetut syytteet Suomen tähän mennessä laajimmassa ihmiskauppajutussa. Yrityksen edustajat vakuuttivat olevansa täysin tietämättömiä kirgisialaisten työntekijöiden huonoista työoloista.

Pääsyytettynä jutussa on tehtaan kirgisialainen työnjohtaja, joka värväsi 26 maanmiestään töihin Vähäänkyröön Pohjanmaalle. Syyttäjän mukaan työnjohtaja varasti maanmiestensä palkkarahoja 236 000 euron edestä. Syyttäjän mukaan miehillä teetettiin kuusipäiväistä työviikkoa eikä heille maksettu ylitöistä.

Työnjohtajan epäillään ottaneen haltuunsa työntekijöiden pankkikortit ja pimittäneen osan heidän palkoistaan. Työnjohtaja majoitti työmiehet omakotitalonsa alakertaan, jonne ei tullut lämmintä vettä. Myös miesten liikkumista ja yhteydenpitoa muihin rajoitettiin.

Syyttäjä vaatii työnjohtajalle vähintään kolmen ja puolen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta ihmiskaupasta, törkeästä kavalluksesta ja pahoinpitelystä. Lisäksi yrityksen kahdelle johtajalle vaaditaan ehdollisia vankeusrangaistuksia kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä.