Ihmissalakuljettajat kalastelevat nyt asiakkaita Suomesta

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille on tarjottu matkoja Pohjois-Amerikkaan ja Australiaan

Ihmissalakuljettajat ovat löytäneet uuden bisneksen Suomesta pois haluavista, kertoo Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikkö. Ainakin osin kyseessä ovat samat organisaatiot, jotka ovat tarjonneet aiemmin matkoja Suomeen.

– Rakenteita laittoman maahantulon järjestämiseen on luotu vuonna 2015. Kontaktit ja menetelmät esimerkiksi laittomien asiakirjojen järjestämiseen ovat olemassa. Nyt salakuljettajien on löydettävä uusia markkinoita, kun sama tapa toimia ei enää toimi aiemmassa muodossa, varapäällikkö Jan Sundell Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksiköstä kertoo.

Ensi viikon maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa on käsittelyssä juttu, jossa australialainen syytetty pyrki viranomaisten mukaan viemään kaksi ihmistä Australiaan väärillä asiakirjoilla. Tapausta on tutkittu törkeänä ja perusmuotoisena väärennöksenä.

Lisäksi yksiköllä on tutkinnassa epäilty yritys viedä ihmisiä Suomesta Pohjois-Amerikkaan ilman tarvittavia papereita. Yksiköstä ei kuitenkaan toistaiseksi haluta avata kyseistä tutkintaa enempää.

Australialaisepäilty pyrki Sundellin mukaan luomaan täysin uutta bisnestä eikä jalostamaan vanhaa toimintaa. Suurimmat tapaukset voivat hänen mukaansa löytyä vielä edestä.

– Osa tutkinnoista on tiedusteluvaiheessa. Varsinkin isoimpien organisaatioiden toiminnan selvittämisessä tuppaa menemään aikaa, Sundell sanoo.

Ihmissalakuljetus Suomeen ei taitu aiemmalle tasolle

Myöskään ihmissalakuljetus Suomeen ei taitu Suomenlahden merivartioston arvion mukaan vuotta 2014 edeltävälle tasolle, vaikka suurin turvapaikanhakijaryntäys jäi vuoteen 2015. Myös tätä selittävät jo luodut rakenteet, joita salakuljettajat voivat hyödyntää.

Koska salakuljetusorganisaatiot ovat monikansallisia, voidaan kiinnijääneet kuriirit korvata uusilla.

Viime vuonna Suomenlahden merivartiosto aloitti esitutkinnan 58 törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä. Vuonna 2014 se puolestaan avasi samalla nimikkeellä 15 esitutkintaa.

Suomenlahden merivartiosto tutkii Suomessa suurimman osan törkeistä laittoman maahantulon järjestämisistä.