Ikirouta ja maanjäristykset huolestuttavat ympäristöjärjestöä

Tulevien jääkausien aiheuttama ikirouta ja maanjäristykset ovat suuria riskejä Posivan Olkiluotoon kaavaileman ydinjätteen loppusijoituslaitoksen kannalta, arvioidaan Suomen Lunnonsuojeluliitossa.

Suojeluasiantuntija Hanna Ahon mukaan jääkaudet toistuvat noin 100 000 vuoden välein, kun taas ydinjätteiden hajoaminen voi kestää 300 000 vuotta.

– Sinä aikana kun ydinjätteet hajoavat loppusijoituspaikassaan, Suomea voi koetella useampikin jääkausi, Aho sanoi STT:lle.

Aho kiinnittää erityistä huomiota ikiroutaan, jonka syvyydestä on tutkijoiden keskuudessa vaihtelevia käsityksiä. Olkiluodossa ydinjätteet on määrä sijoittaa reilun 400 metrin syvyyteen, mutta joidenkin tutkijoiden mukaan ikirouta yltää tätäkin syvemmälle.

Esimerkiksi Turun yliopiston geologit varoittivat kesäkuussa siitä, että Olkiluodon onkalon syvyys ei ikiroudan vuoksi riitä turvalliseen loppusijoittamiseen.

Aho muistuttaa, että hallituksen myöntämä loppusijoituspaikan rakentamislupapäätös olisi ensimmäinen laatuaan maailmassa. Hänen mielestään Suomesta ja Olkiluodosta ei saa tehdä ydinvoimateollisuuden koekenttää.

– Ympäristövastuun täytyy tällaisissa kysymyksissä ulottua ei vain muutamien sukupolvien päähän, vaan niin pitkälle kuin riski on olemassa, Aho painottaa.

– Näin isoja poliittisia päätöksiä ei pitäisi tehdä näin ristiriitaisten tutkimustulosten pohjalta. Meillä on ympäristövastuu meidän lapsillemme ja heidän jälkeläisilleen satojentuhansien vuosien päähän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.