Ilkka-yhtymä suunnittelee Ilkka- ja Pohjalainen -lehtien yhdistämistä – aloittaa yt-neuvottelut

Ilkka-Yhtymä suunnittelee kahden päivälehtensä yhdistämistä. Seinäjoella ilmestyvä Ilkka ja Vaasassa ilmestyvä Pohjalainen muutettaisiin yhdeksi mediabrändiksi.

Yhtiö aloittaa samalla yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa enintään 37 henkilön vähentämiseen.

Lehtien yhdistämisellä pyritään yhtiön mukaan vastaamaan entistä paremmin mediakulutuksen ja toimintaympäristön muutokseen.

Ilkan ja Pohjalaisen yhteenlaskettu kokonaislevikki oli viime vuonna 56 171. Pohjalaisen osuus tästä oli vajaat 17 000.

Pohjalainen oli aiemmin nimeltään Vaasa. Lehti perustettiin vuonna 1903, ja se oli vuodesta 1918 kokoomuksen äänenkannattaja. Se julistautui sitoutumattomaksi vuonna 1991. Ilkka on kahdesta lehdestä levikiltään suurempi ja on ilmestynyt vuodesta 1906.

Ilkka-Yhtymä osti Pohjalaisen vuonna 1992.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.