Ilmailuhallinto tutkii hävittäjätapausta

Pääministeri Matti Vanhasta (kesk.) kuljettanutta Finnairin-konetta seuranneet venäläishävittäjät olivat keskiviikkoiltana normaalilla tunnistuslennolla, kertoo Ilmailuhallitus. Tunnistuslennosta ei Ilmailuhallituksen mukaan valitettavasti annettu tietoa etukäteen suomalaiskoneen lentäjille.

Finnairin kone oli matkalla Etelä-Korean Souliin, kun koneen perään ilmaantui Laatokan ja Äänisen puolivälissä kaksi venäläishävittäjää. Ne seurasivat suomalaiskonetta kymmenisen minuuttia lähietäisyydellä.

Ylen uutisten haastatteleman Ilmailuhallinnon ylijohtajan Kim Salosen mukaan Ilmailuhallinto pitää venäläishävittäjien toimintaa sopimattomana, koska ne eivät ilmoittaneet itsestään lentotoiminnan tavanomaisten sääntöjen mukaisesti. Ilmailuhallinto ei ole saanut Finnairilta asiaa koskevaa raporttia, mutta koska asia on noussut otsikoihin, asia tutkitaan.

Finnair puolestaan ei aio toimia asiassa millään tavalla. Finnairin tiedotuksen mukaan mitään poikkeuksellista ei tapahtunut.

» Lue lisää lauantain Keskisuomalaisesta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.