Ilmavoimissa paiskittu ylitöitä jo 55 000 tuntia

Määrä on niin suuri, että Ilmavoimien esikunta on käynnistänyt toimet ylitöiden vähentämiseksi.

Ilmavoimissa on tehty tänä vuonna ylitöitä jo noin 55 000 tuntia. Täysinä työpäivinä se tarkoittaa liki 7 000:tta.

Määrä on niin suuri, että Ilmavoimien esikunta on käynnistänyt toimet ylitöiden vähentämiseksi.

– Ylitöiden määrä on edelleen yllättävän korkealla tasolla. Pitkässä juoksussa tilannetta ei voi enää hyväksyä. Olemmekin saamassa lisäresurssia kriittisimpiin tehtäviin. Myös henkilöstön uudelleen kohdentamisella pyrimme vähentämään ylitöiden tarvetta, Ilmavoimien esikuntapäällikkö, prikaatikenraali Jari Mikkonen Tikkakoskelta toteaa.

Pääosa ylitöistä on tehty Ilmavoimien tukikohtien turvallisuudesta vastaavissa vartiostoissa sekä lentokaluston kunnossapidosta vastaavissa lentotekniikkalaivueissa. Valtaosa ylitöitä tehneistä on sotilaita.

Mikkosen mukaan mittavat ylityöt johtuvat Ilmavoimien vuoden 2015 organisaatiomuutoksesta ja muista järjestelyistä, jotka vaikuttavat yhä kenttätyössä. Toinen ylitöiden syy on erään teknisen hankkeen viivästymisessä, jolla on tarkoitus vapauttaa henkilöstöresurssia muihin tehtäviin.

Lue lisää keskiviikon Keskisuomalaisesta. Näköislehteen pääset tästä.

Uusimmat

Kotimaa

Lihan vähentäminen lautaselta on ilmastoteko, pakkaukset ja kuljetusmatka vaikuttavat vain vähän

Joulu on todennäköisesti valkoinen koko Manner-Suomessa, ennustaa meteorologi

Vihreiden Touko Aalto Ylellä: Aion asettua ehdolle kevään eduskuntavaaleissa – "Se, että en pystynyt omaa joukkuettani palvelemaan, on ollut hirveän iso pala"

"Lääkäri ei ole enää kuningas sairaalassa" – KYSin uusi johtajaylilääkäri lupaa perehtyä syöpähoitokiistaan

Henkilöllisyyden todistaminen muuttuu vuodenvaihteessa – katso tästä, missä pärjäät ajokortilla ja missä tarvitset passin

Henkilöauto törmäsi hirveen Muuramessa

Otsonkoulun muutto väistötiloihin alkanee vuodenvaihteessa

Kiroilua, kiljumista, karjumista ja ärinää – Huutoillassa purettiin tukahdutettuja tunteita

Mies täräytti autolla kerrostalon seinään Jyväskylässä – Talon asukas kuuli kovan pamauksen keskellä yötä: "Se oli vähän järkyttävää"

Henkilöauto törmäsi hirveen Nelostiellä Viitasaarella – katto lommolle ja tuulilasi sisään, kyydissä kaksi aikuista ja kaksi lasta

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.