Immonen sai huomautuksen ja palaa eduskuntaryhmään

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on hyväksynyt kansanedustaja Olli Immosen paluun ryhmään. Hän erosi ryhmästä määräaikaisesti elokuussa Facebook-kirjoituksensa ja siitä syntyneen kohun takia.

Immonen sai ryhmältä huomautuksen kirjoituksestaan. Ryhmänjohtaja Sampo Terho sanoo, että huomautuksen jälkeen vastaava kirjoitus ei saa enää toistua. Terhon mukaan ryhmä ei äänestänyt päätöksestä.

– Ryhmä arvosti, että Immonen otti taukoa ryhmästä ja antoi näin työrauhan vaikeana poliittisena syksynä, Terho sanoi.

Immosen monikulttuurisuutta vastustava Facebook-kirjoitus aiheutti heinäkuussa suuren kohun ja johti muun muassa mielenosoituksiin monikulttuurisuuden puolesta.

Immonen sanoi olevansa tyytyväinen eduskuntaryhmän päätökseen.

– Kirjoitukseni oli monitulkintainen, täytyy jatkossa välttää monitulkintaisuutta, Immonen sanoi päätöksen jälkeen.

Hän on ollut koko ajan puolueen jäsen ja toiminut kansanedustajana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.