Influenssaan sairastunut yli 7 000 suomalaista

THL:n tilaston mukaan viime vuoden huippu oli tammikuun viimeisellä viikolla.

Kuluvalla influenssakaudella A-influenssan on saanut noin 7 100 ihmistä ja harvinaisemman influenssa B:n noin sata, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisteristä. Tiedot on päivitetty 1. tammikuuta.

Viime vuonna tähän mennessä influenssa A:n oli saanut huomattavasti harvempi, reilu 1 400 ihmistä. Jos vertaa viime vuoden tilastoihin, voi influenssahuippu olla kuitenkin vielä edessä. THL:n tilaston mukaan viime vuoden huippu oli tammikuun viimeisellä viikolla. Silloin yhden viikon aikana sairastui noin 2 100.

Infuenssarokotteen on tällä kaudella terveyskeskuksissa ottanut yli 960 000 ihmistä. Annettujen influenssarokotteiden määrä on kasvanut. Esimerkiksi vuosien 2012–2013 kaudella rokotteita annettiin julkisessa terveydenhuollossa noin 560 000 kappaletta.

Juttua korjattu 3.1.: Kaudella 2012-2013 rokotteita annettiin julkisessa terveydenhuollossa noin 560 000 kappaletta, ei 56 000, kuten jutussa aiemmin virheellisesti kerrottiin.

Influenssatapaukset lisääntyneet Keski-Suomessa – epidemian huippu vielä edessä päin