Influenssarokotteita haettu aiempaa vähemmän

Talven influenssaepidemialta suojaavia rokotuksia on otettu tänä vuonna vähemmän kuin viime vuonna. Tältä näyttää Etelä-Karjalassa ja Turussa annettujen rokotemäärien perusteella.

Esimerkiksi Etelä-Karjalassa on annettu marraskuun loppupuolelle tultaessa vain vajaat 9 000 rokotetta. Viime vuonna samaan aikaan rokotuksia oli annettu noin 13 500 kertaa.

Ihmiset ovat säikähtäneet narkolepsiahuhua, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiristä kerrotaan.

- Moni asiakas on sanonut, että ethän anna sitä nukuttavaa rokotetta, kertoo osastonhoitaja Satu Simolin.

Syksyllä ilmeni, että yhdellä influenssarokotteista voi olla teoreettinen riski sairastuttaa narkolepsiaan. Kyseinen Fluarix-rokote on valmistettu samankaltaisesti kuin saman valmistajan Pandemrix. Sikainfluenssalta suojaavan Pandemrixin joidenkin valmistuserien on osoitettu lisänneen narkolepsiaan sairastumisen riskiä.

Fluarixin ja narkolepsian yhteydestä taas ei ole näyttöä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on esittänyt, että Fluarixia annettaisiin vain yli 65-vuotiaille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.