Irtioton nykyisestä suosituksesta ottanut Lintilä STT:lle: "Onhan tämä absurdia, että avataan koulut ja ravintolat, mutta ihmisiä ei päästettäisi mökkeilemään"

Matkailusta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoo STT:lle, että hänen näkemyksensä mukaan nykyinen suositus kotimaan matkailun välttämisestä ei vastaa tätä hetkeä. Lintilän mielestä Suomessa matkailu ja mökkeily ovat erittäin hyviä vaihtoehtoja.

Kesän vapaa-ajan matkailua koskevat päivitetyt suositukset ovat parhaillaan valmistelussa työ- ja elinkeinoministeriössä. Lintilä ei avaa suositusten sisältöä sen tarkemmin. Hallitus kertoo uusista suosituksista tiettävästi huomenna tai viimeistään ensi viikon alussa.

–  Onhan tämä tilanne pikkuisen absurdi, että ensin on avattu koulut, ravintolat ja sallitaan tilaisuudet, jossa on maksimissaan 500 henkeä, mutta sitten ei päästettäisi ihmisiä mökkeilemään.

Myös muissa hallituspuolueissa on ollut yhteistä näkemystä kotimaan matkailun avaamisesta.

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan hallituksen yhteinen kanta on ollut, että kun tautitilanne sallii, myös kotimaan matkailua koskevia suosituksia muutetaan sen mukaisesti. Hänen mukaansa tauti on sen verran lieventynyt, että kaikille aikaisemmille suosituksille ei löydy perusteita.

–  Jos tauti sallii, ihmisten olisi hyvä voida liikkua vapaammin, Ohisalo sanoo ja huomauttaa, että liikkuminen on toki perusoikeus suosituksista huolimatta.

Myös sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan ministeriön kanta on, että matkailua voidaan varovaisesti avata. Varhila kertoi asiasta Helsingin Sanomille. Tällä hetkellä vahva suositus on vielä ollut, että kotimaassakaan ei matkailtaisi.

"En näe mitään perustetta sille, etteikö kotimaassa voisi matkustaa"

Kotimaan matkailun tilanne on aiheuttanut hämmennystä, kun Lintilä sanoi eilen Twitterissä, että ottaa matkailusta vastaavana ministerinä "pikkuisen irtioton ja kannustaa kotimaan matkailuun".

Valtioneuvoston sivuilla kuitenkin lukee edelleen, että kaikkea tarpeetonta matkustamista, kuten vapaa-ajan matkustamista, on hyvä välttää edelleen myös kotimaassa.

Lintilä ei osaa sanoa ajankohtaa, jolloin nykyinen suositus kotimaan matkailun välttämisestä on vanhentunut.

–  Sitä mukaa, kun tätä tilannetta on avattu. Ensimmäinen rajoitusten avaus oli tietenkin Uudenmaan matkustuskiellon päättäminen, sen jälkeen koulujen avaaminen ja ravintolat ja suuret tilaisuudet 500 henkeen asti. En näe mitään perustetta sille, etteikö kotimaassa voisi silloin matkustaa, Lintilä sanoo.

Kun Uudenmaan sulku purettiin, pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi, että nyt ei ole aika lähteä mökille.

Milloin on nyt sitten muuttunut se, että mökeille voi taas mennä?

–  Olin esimerkiksi viime viikonloppuna käymässä Pohjanmaalla, kun oli pitkä viikonloppu. Kun tulimme Kuruntietä, siellä oli enemmän autoja kuin juhannuksena on liikkeellä palaamassa mökiltä, eli kyllä ihmiset itse ovat ottaneet sen käyttöön.

Näkemyksenne mukaan tämä nykyinen suositus on vanhentunut. Minkä takia uutta suositusta ei vielä ole?

–  Ei sellaista ole kukaan pyytänyt.

Lintilä arvelee, että suositus välttää kotimaan matkailua on jäänyt valtioneuvoston sivuille pääministerin sanomisista Uudenmaan rajoituksen purkamisen yhteydessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tuppurainen elpymisrahastosta: Suomi vie tavoitteitaan eteenpäin määrätietoisesti, mutta sopu on tärkein

Palokan senioritaloista evakuoitujen jatkoasumista selvitetään maanantaina: Rakennus- ja terveysvalvonta arvioivat, onko koteihin turvallista palata

Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi

Keski-Suomessa raportoitiin sunnuntaina yksi uusi koronavirustartunta

Jyväskyläläisperheen kaksi lasta altistui koronalle Mannisenmäen päiväkodissa – äiti toivoo, että syyllistämisen sijaan muistettaisi riskit: "Eilen käytiin testissä ja nyt odotellaan"

Koronan vahvistama pyöräilybuumi näkyi kesäkuussa myyntipiikkinä – suuria poistomyyntejä ei välttämättä syksyllä nähdä

Sotilaspoliisi jatkaa Palokan senioritalon jälkivartiointia – uudelleen syttymisen mahdollisuutta ei ole vielä täysin poissuljettu

SPR järjesti ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita Palokan tulipalosta evakuoiduille heti lauantaina – näin sinä voit auttaa

Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia

Sunnuntain jumalanpalvelus lähettiin suorana Tikkakosken kirkosta – katso tallenne

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.