Isis-murhista epäillyt miehet vangittiin Tampereella

Pirkanmaan käräjäoikeus on vanginnut kaksi irakilaismiestä, joita epäillään 11:stä terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta. Miehet vangittiin todennäköisin syin, vaikka poliisitutkinta alkoi lievemmällä, syytä epäillä -perusteella.

– Oikeus katsoi, että poliisin esittämät perusteet olivat tarpeeksi vakuuttavia vangitsemiselle todennäköisin syin, kertoi tutkinnanjohtaja, KRP:n rikoskomisario Jari Räty oikeusistunnon jälkeen.

Mahdollisena näyttönä kaksosveljesten syyllisyydestä on äärijärjestö Isisin internetissä levittämä propagandavideo, jossa maassa sidottuna makaavia irakilaiskadetteja teloitetaan ampumalla. Poliisi selvittää nyt, esiintyvätkö vangitut miehet videolla.

– Videomateriaali on tärkeä näyttö, mutta meillä on muitakin todisteita, Räty mainitsee.

Hän ei kuitenkaan kommentoi sitä, onko kaksikko jo tunnistettu videolta.

Keskusrikospoliisi kertoi eilen, että 23-vuotiaita miehiä epäillään yhdentoista vangin ampumisesta Irakissa viime vuonna. Heidät otettiin kiinni tiistaina Forssan seudulla.

Epäilyt liittyvät Irakissa Tikritin lähistöllä tehtyihin joukkomurhiin. Isis-joukot surmasivat tuolloin mahdollisesti jopa 1?700 Irakin armeijan koulutuksessa ollutta kadettia.

Miehet pidetään erillään

Veljesten vangitsemisia puitiin Tampereella suljetuin ovin ilman yleisöä. Vangitsemiset käsiteltiin erikseen. Epäillyt saapuivat paikalle verhoutuneina hupullisiin takkeihin. Heidän kasvojaan ei näkynyt.

Rädyn mukaan miehet vastustivat vangitsemisvaatimusta ja ovat kiistäneet rikokset.

Poliisi aikoo nyt luoda kontakteja Irakiin tutkinnan edistämiseksi. Tavoitteena on hankkia tietoja sekä Suomesta että Irakista. Rädyn mukaan tutkinnassa käytetään laajasti Suomen poliisin kansainvälisiä kanavia. Suomessa aiotaan myös kuulla todistajia asiassa.

Räty kertoo, että veljekset pidetään tutkinnan aikana erillään toisistaan eivätkä he saa olla missään tekemisissä toistensa kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tutkija: Tuskin kyse terroristien soluttamisesta

ISIS:in riveissä murhatöitä tehneet pidätettiin Tampereella – surmat näkyvät nettivideolla