Italian pääministeri kehui Suomea esimerkiksi

Suomessa vierailevan Italian pääministerin Mario Montin mukaan Italia ei tarvitse muun Euroopan talousapua. Sen sijaan valtioiden väliset lainamarkkinat tarvitsevat apua toimiakseen, mikä auttaisi myös Italiaa.

Monti korosti vierailullaan myös, että Italian valtiontalous on ylijäämäinen ilman korkokuluja, eli sen velka on vähenemässä.

–Italia voi tarvita ehkä apua siihen, miten hitaasti markkinat tunnistavat tehdyt toimet ja Italian tai muiden maiden saavutukset. Sanoisin, että apua tarvitsee euroalueen valtionlainojen markkinoiden toiminta, Monti sanoi.

Myös Montia isännöineen pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan markkinatalous on saatava jälleen toimimaan niin, että kunkin maan velka hinnoitellaan oikein.

Katainenkaan ei uskonut Italian tarvitsevan tukea, mutta jos niin käy, ja sitä annetaan väliaikaisen vakausrahaston kautta, Suomi vaatisi vakuuksia. Pysyvässä vakausmekanismissa niitä ei tarvita, koska lainoilla on ensisijaisuus.

Euromaat ovat Kataisen mukaan valmistelemassa toimia, jotka olisivat yhdistelmä esillä olleista keinoista. Tavoitteena on hankkia aikaa eri maille toteuttaa päätettyjä toimia ja markkinavoimille tutustua niihin.

Pääministerit keskustelivat Montin vierailulla molempien maiden kansalaisten näkemyksistä. Kataisen mukaan Monti ymmärsi hyvin suomalaisten kannan, että sopimuksista on pidettävä kiinni.

Kataisen mukaan Monti ei kajonnut enää vajaan kuukauden takaisiin puheisiinsa, joiden mukaan unionin "pohjoisten maiden" linjaukset ovat osaltaan vaikuttaneet lainakorkojen nousuun kriisimaissa.

Tiedotustilaisuudessa kuultiin sen sijaan Montin ylistystä Suomelle esimerkkinä hyvästä taloudenpidosta. Kiitosta sai myös Katainen itse, jonka 69-vuotias yliopistomies sanoi tunnistaneensa muutaman kuukauden aikana pääministerien kokouksissa yhdeksi kiintoisimmista politiikan luojista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Monti: Italia ei tarvitse apua, markkinat tarvitsevat