Jäiden paksuus voi vaihdella Keski-Suomessa suurestikin – Näin toimit, jos jää pettää

Vaikka pakkaset ovat jatkuneet jo tovin, kehotetaan pelastuslaitokselta ihmisiä varovaisuuteen jäillä liikuttaessa.

Pakkaset ovat jatkuneet Keski-Suomessa jo hyvän aikaa, mutta jäätilanne voi edelleen vaihdella suuresti, toteaa Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Risto Helminen.

– Jyväsjärven luistelurata on perinteisesti ollut meillä tietynlainen mittari jäiden kestävyydestä. Syksyn kelit olivat kuitenkin hankalat, minkä vuoksi kantavan jään muodostuminen kesti pitkään, joten suurtakin vaihtelua jään paksuudessa voi olla, Helminen korostaa.

Helmisen mukaan Keski-Suomen pelastuslaitoksella on ollut tänä talvena muutama jäihin pudonneen ihmisen pelastustehtävä.

Jäillä ei voi olla liian varovainen

Pirkanmaan pelastuslaitos varoitti tänään heikoista kohdista Tampereen seudun vesistöissä. Sen lähettämän tiedotteen mukaan Pirkanmaan järvissä on nyt normaalitalvea vaarallisemmat olosuhteet erityisesti ojien ja muiden virtapaikkojen läheisyydessä, sillä maastosta virtaa paljon vettä pakkasista huolimatta.

Jäillä liikuttaessa ei voi olla liian varovainen, tiedotteessa muistutetaan. Pelastuslaitos vetoaa vanhempiin, jotta he puhuisivat lapsille jäiden vaarallisuudesta eivätkä näyttäisi huonoa esimerkkiä.

Naskalit mukaan ja vaaranpaikat selville. Valkoinenkin hanki järvellä voi pettää, Pirkanmaan pelastuslaitos painottaa tiedotteessaan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .