Jämsäläislähtöinen tubettaja Lakko pitää taukoa sosiaalisesta mediasta – "Noin viikko sitten asioiden piti olla hyvin"

Jämsäläislähtöinen tubettaja Lakko eli Eric Savolainen jää tauolle traagisen tapahtuman johdosta. Mies julkaisi youtubeen itkuisen videon, jossa kertoo henkilökohtaisesta tragediasta noin viikko sitten. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

– Viikon loma ei mennyt niin kuin alunperin suunnitteli. Noin viikko sitten asioiden piti olla hyvin, meidän piti olla lomalla ja valmiina viettämään juhannusta, mutta asiat eivät menneet niin kuin piti.

Lakko kertoo, että syyt ovat niin henkilökohtaisia, ettei hän pysty niistä vielä puhumaan. Videolla voi nähdä, kuinka vaikeaa asiasta on miehen puhua, vaikka hän on sitä jo viikon ehtinyt surra. Mies korostaa, ettei kyseessä ole avioerosta. Savolainen meni naimisiin viime elokuussa.

– Sen haluan poistaa spekulaatioista, että minä ja Julia (puoliso) emme ole eronneet tai mitään sellaista. Tiedän, että monet sitä varmasti epäilevät, mutta kaikki on parisuhteen puolelta hyvin.

 

Savolainen sanoo, että hänen mielentilansa on tällä hetkellä kovilla. Synkkyys, suru, masennus ja epäusko ovat asioita, mitä mies on viime aikoina käynyt läpi.

– Haluan nyt jäädä pois hetkeksi tästä maailmasta, haluan irtautua ja sulkeutua hetkeksi ulkomaailmalta. Tuntuu, että haluan nyt hetkeksi erakoitua ja käsitellä asioita parhaani mukaan tai parhaamme mukaan, Lakko tähdentää ja jatkaa:

– Vaikutus on ollut yhtälailla meihin molempiin. On vain pakko ajatella, että pohjalta vain noustaa ylöspäin.

Savolainen puhuu paljon tapahtuman merkityksestä parisuhteen molempiin osapuoliin, ja haluaa painottaa, että hän saa nyt apua, mitä tarvitsee.

– Minulla ei ennen ole ollut masennusta, ja nämä ovat täysin uusia tuntemuksia, mitä tunnen. Haluan päästää ainoastaan lähimmät ihmiset ympärilleni. Paljon ei löydy aihetta hymyyn ja tummat pilvet vaan ympäröi. Vaikka en nyt pysty kertomaan syitä, kertomaan tapahtuneesta sen paremmin, ehkä sitten joskus myöhemmin pystyn tästä kertomaan.

Lähiaikoina Savolainen ei aio videoita tehdä, ja mies on myös joutunut perumaan keikkojaan.

– Videoita tulee tulevaisuudessa kyllä, ei hätää tämä homma ei lopu tähän, mutta tämmöinen hetki on nyt vain otettava irti, etten ole täällä somessa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .