Jämsänkosken asuntomurtosarjasta vangittiin neljä nuorta miestä – yhden nappasi kiinni murtoääniin herännyt isäntä

Keski-Suomen käräjäoikeus on vanginnut neljä nuorta miestä viime viikonloppuna Jämsänkoskella tapahtuneesta asuntomurtojen sarjasta epäiltyinä.

Jämsänkoskella murtauduttiin 7.–9. syyskuuta neljään omakotitaloon ja yhteen pienkerrostalohuoneistoon. Lisäksi yksi omakotitalomurto jäi yritykseksi, kun naapurit huomasivat kahden murtomiehen poraavan lukkoa rikki.

Varkaiden saaliiksi päätyi esimerkiksi kannettavia tietokoneita, pelikonsoleita, televisio ja palkintolusikoita.

Asuntojen lisäksi myös Puistolantiellä sijaitseva Kulmakioski oli murtovarkauden kohteena. Sieltä varastettiin muun muassa tupakkaa.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Männistöntiellä sijaitsevan omakotitalon asukkaat heräsivät murtoääniin, ja talon isäntä otti kiinni vuonna 1997 syntyneen miehen. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Veli-Pekka Välisaaren mukaan nuorta miestä epäillään törkeästä varkaudesta, laittomasta uhkauksesta ja törkeän varkauden yrityksestä.

Vuonna 1999 syntynyttä miestä epäillään törkeästä varkaudesta, varkaudesta, vahingonteosta ja törkeän varkauden yrityksestä. Toista samana vuonna syntynyttä epäillään törkeästä varkaudesta, varkaudesta ja vahingonteosta. Vuonna 1996 syntynyttä miestä epäillään varkaudesta, vahingonteosta ja törkeän varkauden yrityksestä.

Käräjäoikeus päätti vangita miehet todennäköisin syin epäiltyinä kyseisistä rikoksista. Kaikki epäillyt ovat paikkakuntalaisia.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .