JAMKin avoimessa AMK:ssa opiskeltiin ennätysmäärä – toiminta laajenee ehkä Jämsään ja Keuruulle

Jyväskylän ammattikorkeakoulun avoimessa AMK:ssa suoritettiin viime vuonna 13 520 opintopistettä, joka on lähes 2000 opintopistettä enemmän kuin aiempi, edellisvuonna tehty ennätystulos, JAMK tiedottaa. Opintojaksoina vuoden 2017 tulos tarkoittaa yli 5 300 suoritettua kurssia. Valtakunnallisesti JAMK oli avointen AMKien joukossa neljänneksi suurin.

JAMKin mukaan erityisen suosittuja ovat sosiaali- ja terveysalan polkuopinnot, jotka suoritettuaan voi hakeutua JAMKin tutkinto-opiskelijaksi.

– Olemme valtakunnallisesti vahvoissa asemissa heti Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun sekä pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen joukossa. Tästä on hyvä jatkaa kohti kolmen joukkoa, toteaa JAMKin koulutuksen kehittämispäällikkö Hannu Ikonen.

Toiminta laajenee ehkä Jämsään ja Keuruulle

Vuoden 2017 aikana käynnistettiin korkeakouluopintojen tarjoaminen Äänekoskella. JAMKin avoimen AMKin sekä Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston yhteistyössä tarjoamat opinnot ovat tähän mennessä saavuttaneet jo 150 opiskelijaa eri opintojaksoilla.

– Toimintaa halutaan laajentaa myös muualle maakuntaan. Alustavia keskusteluja onkin käyty jo Jämsän ja Keuruun kanssa, kertoo Ikonen.

– Myös yhteistyöoppilaitosverkostoa ollaan laajentamassa. Tämä tarkoittaa sitä, että tulemme jatkossa tarjoamaan opintoja toivottavasti ympäri Suomen erilaisissa vapaan sivistystyön ja toisen asteen oppilaitoksissa.

Avoimen AMK:n opinnot ovat ammattikorkeakoulututkintoihin kuuluvia opintoja, joihin voi tulla kuka tahansa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .