JHL hyväksyy yhteiskuntasopimuksen, Elintarviketyöläiset torjuu

Palkansaajajärjestö SAK:n ensimmäiset liitot jakautuivat suhtautumisessaan yhteiskuntasopimukseen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL hyväksyy työmarkkinajärjestöjen neuvotteleman yhteiskuntasopimuksen, kun taas selvästi pienempi Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL torjuu sen.

Helppoa hyväksyminen ei ollut myöskään JHL:lle, vaan asiaa puitiin hallituksen kokouksessa neljä tuntia.

JHL:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan päätös oli erittäin raskas, koska julkisen sektorin lomarahojen leikkaamista on vaikeaa hyväksyä. Lomarahoja leikataan 30 prosentilla kolmen vuoden ajan. Eloranta kritisoi myös päätöstä työn sivukulujen siirtämisestä palkansaajien maksettavaksi, koska sillä ei välttämättä saada aikaan työllisyyttä ja talouskasvua.

JHL on yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista, johon kuuluu muun muassa valtion ja kuntien työntekijöitä eri aloilta.

Perjantaina kokousten suma

SEL ja JHL olivat ensimmäisiä SAK:n liittoja, jotka käsittelivät suhtautumistaan keskusjärjestöjen neuvotteluratkaisuun.

SAK:n hallitus tekee päätöksen neuvotteluratkaisun hyväksymisestä tai hylkäämisestä maanantaina. Eloranta ei torstaina halunnut ennakoida SAK:n hallituksen päätöstä.

– Ei siitä nyt kovin montaa liittoa voi tietenkään ulkona olla. Totta kai se on selvää, että isot liitot ja isot sektorit pitää olla mukana, jotta kannattaa lähteä eteenpäin, Eloranta sanoi.

SAK:n hallituksen päätöksen ei tarvitse olla yksimielinen. Siitä ei ole säännöstä, kuinka monen 20 jäsenestä pitää kannattaa sopimusta, jotta se hyväksytään.

Suomen Elintarviketyöläisten Liiton puheenjohtaja Veli-Matti Kuntonen ei hänkään halunnut ennakoida SAK:n hallituksen ratkaisua. Kuntosen mukaan heidän kantansa on joka tapauksessa kielteinen, sillä liitto ei voi hyväksyä työajan palkatonta pidentämistä kolmella päivällä.

Iso joukko SAK:n liittoja, muun muassa Metalliliitto ja Paperiliitto käsittelevät omaa suhtautumistaan perjantaina. Kannastaan varsin epävarma AKT ei ole julkistanut aikatauluaan.

Yhteiskuntasopimuksen toteutuminen on vielä monen mutkan takana. Jos SAK hyväksyy neuvotteluratkaisun, alkavat ammattiliittojen soveltavat neuvottelut. Sopimuksen kattavuutta arvioidaan 1. kesäkuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.