Jari Sillanpään tulot kasvoivat selvästi

Tulot nousivat selvästi toissa vuodesta, jolloin ne olivat yhteensä 192 000 euroa.

Muusikko Jari Sillanpään ansiotulot olivat noin 287 600 euroa ja pääomatulot 36 000 euroa vuonna 2015. Tulot nousivat selvästi toissa vuodesta, jolloin ne olivat yhteensä 192 000 euroa. Sillanpää on saanut tuloja myös oman yrityksensä Bridgehead Productionsin kautta.

Cheekin eli Jare Tiihosen ansiotulot olivat viime vuonna noin 177 500 euroa ja pääomatulot noin 20 400 euroa. Toissa vuonna Cheekin ansio- ja pääomatulot olivat noin 244 000 euroa, mutta myös hänellä on ollut tuloja oman firmansa Liiga Musicin kautta.

Nightwishin johtohahmo Tuomas Holopainen tienasi viime vuonna verotettavia tuloja yhteensä noin 208 800 euroa. Niistä ansiotuloja oli 178 100 ja pääomatuloja 30 700. Toissa vuonna hänen ansiotulonsa olivat 199 500 euroa.

Anssi Kelan ansiotulot olivat viime vuonna noin 136 200 euroa, eikä hänellä ollut pääomatuloja. Toissa vuonna hänen verotettavat ansiotulonsa olivat noin 130 000 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Ullakkohuoneisto palaa Helsingin Eerikinkadulla – uhkaa levitä, henkilövahingoista ei tietoa

Kuvamysteeri vuodelta 1959 ratkesi: Tässä ovat "Make", "Lanza", "Leksa" ja "Siku" – katso myös nykynuorten vastaava poseeraus

Keski-Suomeen 12 karhunkaatolupaa – maakunnan karhukannaksi arvioidaan 120–145 mesikämmentä

Pakettiauton kuljettaja täräytti hiekkalastissa olevan kuorma-auton perään Ysitiellä – palokunta oli hetkessä paikalla

EU-parlamentin ympäristövaliokunnassa puhunut Hakkarainen vähätteli ihmisen vaikutusta ilmastonmuutokseen

Elsi Katainen EU-parlamentin maatalousvaliokunnan varapuheenjohtajaksi

IS: Äiti ja tytär löysivät Luonetjärven rantavedestä satoja patruunoita Tikkakoskella – Puolustusvoimat: patruunat ovat meidän, alkuperästä ei tietoa

Helsingin Hietalahdessa ammuttiin keskellä kirkasta päivää – silminnäkijät STT:lle: Kuului kolme laukausta ja raksavaatteisiin pukeutunut mies poistui aseen kanssa

Rekkakuskit avasivat autonsa ovet – katso, miten rekkamies sisustaa työpaikkansa

Epäilty rattijuoppo ajoi nokkakolarin marjanpoimijoiden pikkubussin kanssa Seinäjoella –  loukkaantuneista kaksi sai vakavia vammoja, ei enää välitöntä hengenvaaraa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.