Neljäsataa jenkkirautaa valtaa kaupungin kadut

Vappupäivänä Jyväskylän kaduille karauttaa tuttuun tapaan iso joukko katseenkääntäjiä. American car club Jyväskylän järjestämä harrasteajoneuvojen vappukulkue - eli cruising - tuo Seppälästä keskustan kautta Palokkaan etenevälle reitille nelisensataa menopeliä, joista suurin osa edustaa vanhaa amerikkalaista autofilosofiaa.

Kello 15 liikkeelle lähtevän letkan keulimmaisena ajaa tänä vuonna Marko Kauppinen, jonka alla hyrisee vuosimallin 1994 Pontiac Firebird. Kauppinen lupailee, että klassisimmat automallit ovat kulkueessa vahvasti edustettuina. Sorsimaan ei kuitenkaan ruveta, vaikka joku vähän joukosta poikkeaisikin.

– Chevrolet Camaroita on mukana parisenkymmentä, Corvetteja toinen mokoma ja Mustangejakin pitäisi letkassa näkyä useita. Vuosimallit vaihtelevat 1960-luvulta näihin päiviin. Cruisingiin saa osallistua millaisella ajoneuvolla tahansa merkkiin, malliin tai ikään katsomatta.

Jos aurinkoisen vappupäivän ratoksi tahtoo käydä ihastelemassa amerikkalaisen autoteollisuuden saavutuksia, kulkee autokaravaani seuraavaa reittiä:

Ahjokatu-Seppäläntie-Tourulantie-Vapaudenkatu-Kalevankatu-Yliopistonkatu-Vaasankatu-Kauppakatu-Kilpisenkatu-Hannikaisenkatu-Vapaudenkatu-Tourulantie-Seppäläntie-Ritopohjantie-Palokanorsi-Jokelantie.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .