Jo kolme lasta hukkunut tänä kesänä uima-altaaseen tai kylpytynnyriin

Suomessa jo ainakin kolme lasta on hukkunut kesän aikana uima-altaaseen tai kylpytynnyriin.

Viimeisin tragedia tapahtui, kun hieman alle kaksivuotias tyttö hukkui uima-altaaseen tiistai-iltana Oulun Oulunsalossa. Poliisin mukaan tyttö oli kadonnut kotipihaltaan. Hänet oli löydetty hetken kuluttua elottomana naapurin uima-altaasta.

Tyttö toimitettiin hoidettavaksi Oulun yliopistolliseen sairaalaan, mutta hoitotoimenpiteistä huolimatta hän kuoli varhain keskiviikkoaamuna.

Maanantai-iltana kaksivuotias poika hukkui kylpytynnyriin Kurikassa. Poliisin mukaan hän oli jäänyt yksin altaaseen perheen huomaamatta.

Lisäksi heinäkuun alussa kaksivuotias lapsi hukkui naapurin uima-altaaseen Torniossa.

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton koulutussuunnittelija Anne Hiltunen kertoo, että jos pihapiirissä on kylpytynnyri, uima-allas tai jonkinlainen vesilätäkkö, pitää lasta valvoa ja tarvittaessa estää pääsy veteen.

– Kokemuksesta tiedän, että vesi kiinnostaa lapsia. Lapsi saattaa mennä uimaankin, jos on tottunut olemaan rannalla esimerkiksi kellukkeiden kanssa. Aina lapsi ei tajua, että kellukkeita ei olekaan nyt päällä.

Hän sanoo, että lapsen pitäisi olla veden lähellä aina käden mitan päässä aikuisesta, sillä lapsi ei pysty huutamaan apua.

– Kun lapsi vajoaa pinnan alle, tilanne näyttää sukeltamiselta tai uimiselta, eikä hukkumista välttämättä huomaa, Hiltunen sanoo.

Hukkumisriski suurin alle 4-vuotiailla

Suomessa hukkuu vuosittain keskimäärin seitsemän lasta. Riski on suurin 1–4-vuotiailla.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan hukkuminen on EU-alueella toiseksi yleisin lasten tapaturmakuolemien syy.

Hukkumiset ja läheltä piti -tilanteet tapahtuvat usein tutuissa paikoissa, kuten kylpyammeessa tai uima-altaassa. Hukkuminen voi tapahtua hyvin matalassakin vedessä ja voi sattua hetkessä, kun vanhemman huomio on kiinnittynyt muualle.

Tukesin mukaan kotipihojen uima-altaiden ja kylpytynnyreiden turvallisuusvaatimuksiin on tulossa tarkennuksia syksyllä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Hieman alle 2-vuotias tyttö hukkui uima-altaaseen Oulussa

Lapsi hukkui Kurikassa kylpytynnyriin

Lapsi hukkui uima-altaaseen Torniossa