Jo neljä vankia karkuteillä, uusin pakotieto Keravalta

Kaksi Keravan vankilan vankia on karannut. He pakenivat eilen ikkunan kautta kesken päihdekuntoutusryhmän kokouksen, kertoo Ilta-Sanomat verkkosivuillaan.

Rikosseuraamusviraston käsityksen mukaan karkureita ei pidetä vaarallisina.

Tänään on kerrottu myös kahden muun vangin jäämisestä omille teilleen.

Elinkautisvanki jäi omille lomille Helsingin vankilasta tänään puolenpäivän aikaan.

Vuonna 1955 syntynyt mies on tuomittu teloitustyyppisestä latomurhasta, kerrotaan Helsingin vankilasta. Hänet tuomittiin toisen miehen kanssa huumekauppiaan murhasta, joka sattui Vantaalla vuonna 1993. Tapauksesta kertoi ensin Iltalehti.

Poliisi ilmoitti tänään myös Hämeenlinnan Vanajan vankilasta paenneesta vangista. 32-vuotias Tapio Henrikki Lipponen, entinen Joe Kristian Liimatainen pakeni vankilasta eilen iltapäivällä. Lipponen on tuomittu muun muassa tapon yrityksestä 2009.

Kahdesta vakavasta henkirikoksesta tuomitun Terhi Tervashongan pakenemisesta kerrottiin toissapäivänä, jolloin hän oli ollut pakoteillä jo lähes kaksi viikkoa. Tervashonka saatiin kiinni eilen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.