Joensuulaisnaisen murhatutkinta valmistui

Joensuussa maastosta surmattuna löydetyn 38-vuotiaan naisen murhatutkinta on valmistunut. Poliisi vei tutkinnan loppuun, vaikka teosta epäilty naisen avomies kuoli toukokuussa Joensuun poliisivankilassa.

Naisen katoaminen huomattiin 28. maaliskuuta, jolloin hänen olisi pitänyt mennä töihin Kontiorannan varuskuntaan. Alussa asiaa tutkittiin katoamisena, mutta parin viikon jälkeen nimikkeeksi kirjattiin tappo.

Poliisin mukaan teosta ei voida epäillä ketään muuta kuin naisen 50-vuotiasta avomiestä. Miehen sormenjälkiä löydettiin muun muassa pakkauksesta, johon ruumis oli paketoitu.

Poliisin mukaan suhteen päättymiseen liittyvät henkilökohtaiset syyt olivat teon motiivi. Nainen oli jo alkanut etsiä uutta asuntoa.

Miehen kuolemaa tutkii Pohjois-Savon poliisi kuolemansyyn tutkintana.

Uusimmat

Kotimaa

Ylen päätoimittaja pyysi Jyväskylän yliopistolla anteeksi rekryvideon aiheuttamaa närää – "Keskustelu ei todellakaan ollut mitään hymistelyä"

Ärrävikainen joutuu jonottamaan Jyväskylän seudulla jopa viisi kuukautta – seuraavaksi kokeillaan puheterapeutin vastaanottoa netissä

Järviä rehevöittävästä vieraslajista voi tulla tärkeä biokaasulähde tai lannoitetta – se selviää kolmen vuoden päästä

Sää viilenee mutta kuivuus jatkuu – juuri nyt ilmassa on paljon koivun siitepölyä

Jyskän asukkaat sammuttivat palon asuinalueen läpi menevällä polulla

Isän odottamaton kuolema lähensi Heikki Herliniä ja Riikka-siskoa: "On hyvin tärkeää, että ihmisiä katsotaan ilman massiivisia lokerointeja"

Päiväkodin hoitajaa syytettiin 5-vuotiaan lapsen pahoinpitelystä Jyväskylässä: "Oikeutettu ja hyväksyttävä menettely"

Valiokuntien puheenjohtajuuksista kiinnostava jako: perustuslakivaliokunta SDP:lle, sote-valiokunta keskustalle ja ulkoasiainvaliokunta perussuomalaisille

Eduskuntaryhmät jakoivat valiokuntien puheenjohtajuuksia: Suuri valiokunta vihreille, perustuslakivaliokunta SDP:lle

Petäjäveden liikenneympyrän lähellä savusi – syynä käsistä lähtenyt heinien poltto

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.