Johannan ja Sepon erotessa arvojärjestys oli selvä: Lapset ovat aina ykkösiä

Johanna ja Seppo (nimet muutettu) juovat kahvia ja syövät pipareita keittiön pöydän ääressä. 8- ja 12-vuotiaat tytöt sekä 13- ja 16-vuotiaat pojat jutustelevat omiaan.

Johanna ja Seppo erosivat aikalailla tasan vuosi sitten. 23 vuotta yhteistä matkaa, joista 18 naimisissa, oli vain taivallettu loppuun. Ei siinä isommin riidelty, vaikka epäonnistuminen tietenkin harmitti, satuttikin.

– Kyllä minä kynsin aluksi syvässä suossa ennen kuin asiasta pääsi puhumaan, Seppo tunnustaa.

Omaisuus jaettiin niin, että Johanna jäi asumaan perheen entiseen yhteiseen kotiin maalle ja Sepolle jäivät lapsuudenkodit maat. Niistäkään ei tapeltu. Ratkaisu oli käytännön kannalta toimivin.

Omaisuudella ei ole kummallekaan kovin suurta merkitystä, sillä kaikista tärkeintä ovat lapset.

Toimiva ratkaisu

Tässä perheessä pojat asuvat isällään, tytöt äidillään. Joka viikonloppu, vuoroviikoin, kaikki lapset ovat jommalla kummalla vanhemmalla. Ratkaisu on osoittautunut toimivaksi.

Viime kevään kaikki lapset asuivat äidin luona, mutta kouluvuoden vaihtuessa pojille oli kätevämpää muuttaa isälleen.

– Ei poikia enää varmasti saisi takaisin maalle asumaan, kun he ovat kaupungin makuun päässeet. Saa nähdä, missä nyt kuudesluokkalainen haluaa ensi vuonna asua, kun hän siirtyy yläasteella, Johanna miettii.

Seppo sanoo, että kevät viikonloppuisänä tuntui todella vaikealta. Olo oli orpo.

– On se niin mukavaa, kun pojat ovat tässä. Viikonloppu­isyys tuntui liian vähältä.

Juhlapyhät on jaettu tasan vanhempien kesken. Tänä jouluna nelikko oli aatosta joulupäivään isällään, ja joulupäivänä he jatkoivat joulunviettoa äitinsä luona.

Niin Seppo kuin Johannakin arvioivat, että lasten suuret juhlat, kuten rippijuhlat, valmistujaiset ja aikanaan ehkä häät, voidaan juhlia porukalla. Mukaan mahtuvat myös uudet kumppanit.

– Mielestäni on vain hienoa, että lapsilla on nykyään enemmän turvallisia aikuisia ympärillä, Johanna toteaa.

Entinen pariskunta on päättänyt kaikista asioista yhdessä hyvässä hengessä, ja kaikesta on myös mustaa valkoisella. Sopimuspaperit tehtiin lastenvalvojalla.

– Halusimme, että kaikki on sovittu virallisesti. Se helpottaa, jos myöhemmin tulee ongelmia. Vaikka emme kyllä usko, että ongelmia tulee, Seppo ja Johanna pohtivat.

Lasten asioista sopiminen on vaatinut molemmilta vanhemmilta venymistä, toisinaan jopa hieman nieleskelyä. Johanna tähdentää, ettei huonoja hetkiä saa jäädä pohtimaan. Keskusteluyhteys halutaan säilyttää jatkossakin.

– Asiat yrittää muotoilla ystävällisesti, jotta riitaa ei tule. Rahastahan olisi kai helppo riidellä, mutta meistä kumpikaan ei ole mikään kroisos ja molemmat tietävät sen.

"Ei sijaa itsekkyydelle"

Johanna ja Seppo sanovat, että lasten huoltajuusasioissa ei ole sijaa itsekkyydelle, vaikka luopuminen saattaa hetkittäin ahdistaa. Vaikka pariskunta ei ole enää vaimo ja aviomies, he ovat edelleen lastensa äiti ja isä.

– On todella outoa, miten huonosti jotkut kohtelevat entistä puolisoaan eron jälkeen, kun kuitenkin toista on joskus rakastanut, he ihmettelevät.

Molempia mietitytti aluksi, kärsivätkö lasten sisaruussuhteet. Eivät kärsineet. Keskimmäiset lapset nahistelevat yhteisinä viikonloppuina niin kuin ennenkin.

– Lapset ovat olleet tyytyväisiä järjestelyyn. Kun Seppo aikanaan oli 4 viikkoa työmatkalla, se näkyi nuoremman poikamme käytöksessä koulussa. Nyt mitään sellaista ei ole tullut, Johanna toteaa.

Lukion ensimmäisen luokan syksyllä aloittanut on samaa mieltä:

– Minusta tämä on paras mahdollinen ratkaisu meille. Kaikki sujuu ihan hyvin. Kouluunkin on lyhyt matka.