Jokainen voi vaikuttaa työpaikan ilmapiiriin

Isompi vastuu on työnantajalla, mutta myös työntekijä voi vaikuttaa työyhteisön hyvinvointiin.

Sanat ovat professori Marja-Liisa Mankan. Hänen keräämänsä tietopankki osoittaa optimismin pidentävän ikää ja hyödyttävän myös työyhteisöjä. Myönteisyys lisää tarkkaavaisuutta ja samalla kekseliäisyyttä pulmatilanteissa.

Manka tervehtii ilolla helmikuista kampanjaa, joka kehottaa kehumaan työkavereita selän takana. Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu on hänen johdollaan jo liki kymmenen kertaa antanut työnilonjulistuksen.

–Mutta ei pelkällä maireudella eletä. Tilaa on annettava myös asialliselle kritiikille.

Valittajien kuoro

Mankalla on runsaasti reseptejä, joilla päästään vaikenemisen, kyräilyn ja pahanpuhumisen työkulttuurista yhteistyöhön.

Yksi tapa aloittaa muutos on järjestää valittajien kuoro, jossa jokainen voi ilmaista mielipahan aiheita. Sen vastaparina nimetään työpaikan tähtihetkiä, vaikkapa asiakkaan hyvä palaute tai esimiehen kehut.

Hyvästä hengestä voi pitää kiinni vaikka kehulaatikon avulla. Lahtelaisessa Herrasmannin päiväkodissa sitä kutsutaan hyvänmielenlaatikoksi.

–Viestit auttavat pitämään ilmapiiriä hyvänä. Kehumme toisiamme muun muassa onnistuneista tapahtumista, kertoo johtaja Anu Paronen.

–Laatikon käyttö on vähän hiipunut, mutta edelleen me kurkistamme yhdessä sen sisälle joka viikko.

Kilpailu vai solidaarisuus?

Professori Mankan mielestä olisi aika ottaa askel kilpailun ihannoinnista solidaarisuuden suuntaan.

–On muistettava, ettei jokainen voi olla aina täydellinen. Kilpailu synnyttää herkästi kissanhännänvetoja ja keskinäisiä riitoja.

Työpaikoilla voi johtopäätöksenä olla esimerkiksi siirtyminen yksilöurakoista ryhmäurakkaan. Sen rinnalle Manka jättäisi mahdollisuuden henkilökohtaisiin lisiin.

Hyvää ilmapiiriä koettelevat parhaillaankin monet yt-neuvottelut. Manka sanoo supistusten sujuvan parhaiten työpaikoilla, joilla työyhteisö on luonut itselleen työkalut vaikeitten tilanteiden ratkaisemiseen.

–Hyvä työnantaja huolehtii ihmisistä. Toiveikkuutta on luotava myös saneerattaville esimerkiksi kertomalla, miten monet ovat löytäneet uusia mielenkiintoisia ratkaisuja.

Näin nouset valittajasta vaikuttajaksi