Jos et osaa, jätä big air ja slopestyle ammattilaisille

Laajavuoressa panostetaan vuosi vuodelta enemmän turvallisuuteen.

Viikonloppuna alkaneet Etelä-Suomen hiihtolomat lisäävät Laajavuoren kävijämääriä 20–30 prosenttia, arvioi Laajiksen rinnepäällikkö Pasi Kuhmonen.

– Keski-Suomen hiihtolomaviikolla tilanne on hieman nurinkurinen, sillä monet keskisuomalaiset laskettelijat lähtevät pohjoiseen ja me saamme vaihtareita esimerkiksi Pohjanmaalta.

Laajavuoren kävijämäärä on ollut tasaisessa nousussa jo pitempään. Riihivuoren laskettelukeskuksen lopettaminen ei ole kuitenkaan tuonut ainakaan huomattavaa määrää uusia laskettelijoita.

– Uskoakseni Riihivuoren entiset asiakkaat ovat jakautuneet useampaan paikkaan, ainakin meille ja Himokseen, Kuhmonen arvioi.

Hiihtolomat tuovat rinteisiin paljon myös kokemattomia laskettelijoita ja lautailijoita. Riskilaskijat pyritään bongaamaan Laajavuoressa heti kättelyssä, ja tarvittaessa tarjolla on apua ja neuvontaa.

– Kävijämäärät ovat nousseet, mutta loukkaantumiset eivät ole lisääntyneet samaa tahtia.

– Rinneturvallisuutta pyritään parantamaan jatkuvasti, henkilökunta on saanut hyvän ensiapukoulutuksen ja myös asiakkaat ovat entistä valveentuneempia.

– Nykyisin valtaosalla on kypärä päässä.

Olympialaisissa nähtävät big air'it ja slopestylet näyttävät ammattilaisten tekeminä, jos ei nyt helpoilta, niin ainakin mahdollisilta.

– Hiihtokouluissa opetetaan ensimmäisenä kaatuminen, Kuhmonen hymähtää.

Niinpä, on hyvä muistaa, että jäinen rinne on huomattavasti kovempi kuin kotisohva.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .