Jouko Jokinen Ylen uudeksi päätoimittajaksi

Vilppulalaislähtöinen Jouko Jokinen, 58, on työskennellyt Aamulehden vastaavana päätoimittajana vuodesta 2010.

Ylen hallitus on nimittänyt Ylen uudeksi uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavaksi päätoimittajaksi johtajaksi Aamulehden vastaavan päätoimittajan Jouko Jokisen. Hän aloittaa tehtävässä joulukuun alkuun mennessä.

Vilppulassa syntynyt Jokinen, 58, on työskennellyt Aamulehden vastaavana päätoimittajana vuodesta 2010. Sitä ennen hän on työskennellyt muun muassa Satakunnan Kansan vastaavana päätoimittajana ja kustantajana vuosina 2001–10 sekä päällikkötehtävissä Helsingin Sanomissa.

Koulutukseltaan Jokinen on humanististen tieteiden kandidaatti.

Ylen hallitus painotti valinnassa Jokisen pitkää journalistista kokemusta. Jokisen journalistinen kokemus painottuu voimakkaasti printtimediaan, mutta Ylen hallituksen puheenjohtajan Thomas Wilhelmssonin mukaan tätä ei pidetty ratkaisevana puutteena.

– Meille kaikkein tärkeintä oli vahva journalistinen osaaminen ja vahva johtamiskokemus. Meillähän on talossa sähköisen puolen osaamista yllin kyllin. Hän saa talon sisältä sen kehittämiseen riittävästi tukea, Wilhelmsson sanoi STT:lle.

Wilhelmssonin mukaan Jokisella on myös vahvaa näyttöä organisaatioiden uudistamisesta.

– Me elämme maailmassa, jossa tiedotusvälineisiin kohdistuu hyvin voimakkaita paineita ja digitalisaatio muuttaa meidän toimintaamme syvällisellä tavalla. Tässä kontekstissa tällainen vahva johtamiskokemus on hyödyksi, Wilhelmsson painotti.

Wilhelmssonin mukaan Yleen ei tietoisesti haettu uutta päätoimittajaa talon ulkopuolelta.

– Kyllä meillä oli ihan samalla lähtöviivalla sekä sisäiset että ulkoiset kandidaatit.

Aamulehden mukaan Jokinen ei hakenut itse tehtävää, vaan headhunter otti häneen yhteyttä. Uuden vastaavan päätoimittajan rekrytointiprosessi Aamulehteen käynnistyy välittömästi, Alma Media kertoo tiedotteessaan.

"Jokinen osaa esittää kysymyksiä"

Ylen uutistoiminnan johtaja vastaa suomenkielisestä uutis- ja ajankohtaistoiminnasta. Hän toimii myös Ylen johtoryhmän jäsenenä. Hän raportoi Ylen toimitusjohtajalle Lauri Kiviselle.

Jokinen on Aamulehden päätoimittajana ottanut kantaa Ylen rahoitukseen ja peräänkuuluttanut reiluutta Ylen ja kaupallisen median väliseen kilpailuasetelmaan. Kivisen mukaan Jokisen aiemmat kannanotot eivät ole mitenkään ristiriidassa hänen uuden tehtävänsä kanssa.

– Tällainen kuuluu journalismiin. Ne hänen lausuntonsa, joita olen nähnyt ja kuullut, ovat olleet hyviä, kyseenalaistavia journalistisia kysymyksiä ja ne kertovat siitä, että hän osaa niitä esittää, Kivinen sanoi STT:lle.

Myöskään Kivinen ei pidä Jokisen vähäistä kokemusta televisio- ja radiotoiminnasta merkittävänä puutteena. Kivinen muistuttaa, että kaikissa tiedotusvälineissä tehdään nykyisin sisältöä alustoista riippumatta sellaisessa muodossa, että se voidaan taivuttaa kaikille jakelukanaville.

– Olennaista tällöin on journalistinen näkemys, joka ajaa kulloisenkin jakelukanavakysymyksen ylitse. Jakelukanava jää yhä enemmän tekniseksi kysymykseksi, Kivinen sanoo.

Taustalla Terrafame-kohu

Ylen edellinen päätoimittaja Atte Jääskeläinen erosi tehtävästä toukokuussa. Jääskeläisen eron jälkeen Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajan tehtävää hoiti Marit af Björkesten.

Jääskeläinen oli viime talvena Ylen Terrafame-kohun keskipisteenä. Julkisen sanan neuvosto antoi maaliskuussa langettavan päätöksen Ylelle journalistisen päätösvallan luovuttamisesta Terrafame-uutisoinnissa. Jääskeläinen kiisti antaneensa ulkopuolisten ohjailla Ylen journalismia.

Toukokuussa Jääskeläinen viittasi Helsingin Sanomien haastattelussa Ylen mahdollisuuteen jäädä pois JSN:stä, minkä jälkeen hän erosi Ylen päätoimittajan tehtävästä.

Jääskeläisen kerrottiin elokuussa lähtevän vierailevaksi tutkijaksi Oxfordin yliopiston Reuters-instituuttiin Britanniaan.

Ylen vakauttajaksi pestattu Jouko Jokinen on hermostuttanut ainakin hipsterit

Pääluottamusmies toivoo päätoimittajavalinnan rauhoittavan Ylen tilannetta