Joululahja voi olla myös ilmastoystävällinen – tässä parhaat vinkit

Suomalaisten keskimääräinen hiilijalanjälki on Sitran eri lähteistä koostaman tiedon mukaan noin 10 300 kiloa hiilidioksidiekvivalenttia henkilöä kohden vuodessa. Kolme neljäsosaa hiilijalanjäljestä kertyy asumisesta, liikenteestä ja matkailusta sekä ruoasta. Neljännes kertyy kuluttamisesta.

Kuluttamisen hiilijalanjäljestä vajaa kolmannes syntyy tavaroista.

Tavaroista korkein hiilijalanjälki euroa kohden on peleillä ja leikkikaluilla. Seuraavina tulevat muovituotteet, tietokoneet, lasituotteet, matkalaukut, käsilaukut ja niiden kaltaiset tuotteet, jalkineet, korut ja muut kultasepäntuotteet, kodinkoneet, vaatteet ja asusteet sekä urheiluvälineet. Juuri tällaisia tavaroita kääritään paljon joululahjapaketteihin.

Joululahja voi olla myös ilmastoystävällinen, ja tällöin se ei useinkaan ole tavaraa. Lukuisilla verkkosivuilla annetaan vinkkejä ilmastoystävällisiin lahjoihin.

Aineettomat lahjat nousussa

Paras lahja voi olla aineeton: lippu teatteriin, konserttiin tai museoon. Nuoret ja lapset ilahtuvat elokuvalipuista. Lapselle kannattaa antaa lipun mukana lupaus lähteä mukaan elokuviin.

Museokortti on superlahja kulttuurin ystävälle, sillä se tarjoaa vuoden aikana pääsyn 280 museoon Suomessa alle 70 eurolla.

Liikunnan harrastaja saa riemua lahjakortista suosikkiharrastukseensa, esimerkiksi tanssikurssille tai kuntosalille. Taiteen, musiikin tai kädentaitojen harrastajalle voi hankkia lahjakortin sopivalle kurssille. Kieltenharrastaja ilahtuu esimerkiksi lahjaksi saadusta kansalaisopiston kurssista.

Kalastuksen harrastaja ilahtuu kalastuskortista. Metsähallituksen mukaan vuoden 2019 kalastuksenhoitomaksuja oli myyty joulukuun puoleenväliin mennessä yli 115 000 euron edestä, ja viime vuoteen verrattuna myynti on tuplaantunut. Metsähallitus arvioi, että ekologisten joululahjojen trendi on siivittänyt ensi vuoden kalastuskorttien myynnin odottamattomaan vauhtiin.

Lukutoukalle voi hankkia lahjakortin virtuaaliseen kirjakauppaan ja musiikin kuuntelijalle suoratoistopalveluun.

Moni ilahtuu myös hemmottelulahjakorteista, esimerkiksi käynnistä hierojalla, jalkahoidossa tai kasvohoidossa. Eikä moni pistäisi pahakseen vaikkapa siivouslahjakortista ensi keväälle, ikkunoiden pesun aikaan.

Jos lahjansaajalla on jo kaikki mahdollinen, voi hänen nimissään antaa lahjoituksen hyväntekeväisyyteen. Esimerkiksi Ilmasto.org-sivustolla listataan hyväntekeväisyys- ja sijoituskohteita, jotka ovat ilmastoystävällisiä.

Itse tehty ilahduttaa

Joskus itse tehty joululahja on paras lahja. Kiireiselle voi lahjoittaa itse tehtyjä jouluherkkuja. Joululahjaksi voi myös kerätä ruokakorin paikallisista tuotteista.

Itse tehty kuvakirja vuoden kohokohdista voi olla läheiselle unohtumaton joululahja.

Ilmastoteko on myös antaa joululahjaksi pitkäaikainen viherkasvi. Se omalta pieneltä osaltaan yhteyttäessään sitoo ilmakehän hiilidioksidia ja parantaa myös huoneilman laatua.

Tavaraa vain tarpeeseen

Tavaralahjakin on ekologinen valinta, jos se hankitaan todelliseen tarpeeseen ja on kestävästi tuotettu ja pitkäikäinen. Lahjan saajalta kannattaa kysyä, mitä hän aidosti tarvitsee.

Lapset ovat ansainneet lelupakettinsa, mutta lelujen valinnassa voi kiinnittää huomiota tuotteen ympäristövaikutuksiin ja kestävyyteen. Lelulahjojen määrää voi vähentää, ja hankkia vain kaikkein mieluisimmat. Lapset ilahtuvat myös askarteluvälineistä, kunhan valitsee hyvälaatuisia ja turvallisia tuotteita.

Marttojen mukaan ilmastoteko on sekin, kun kiinalaisen nettikaupan sijaan suosii kotimaisia tuotteita. Martat kehottavat myös lahjojen kierrättämiseen.

Lahjavinkkien lähteitä: Vattenfall, Metsähallitus, Martat, Motiva, Greenpeace

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .