Joulun menoliikenne on tämän päivän osalta rauhoittunut – huomiselle luvassa vesi- ja lumisateita

Joulun menoliikenne on tämän päivän osalta rauhoittunut, Tampereen tieliikennekeskuksesta kerrotaan.

Päiväsaikaan liikenne Nelostiellä kohti Lahtea jonoutui lievästi. Suurempien markettien liepeillä olevilla isommilla väylillä asiointiliikenne oli vilkasta.

Liikennettä ei tänään ole kuitenkaan ollut varsinaisiksi ruuhkiksi asti, toteaa tieliikennepäivystäjä Kirsi Salokanto.

Lapissa voimassa varoitus huonosta ajokelistä

Ilmatieteen laitoksen mukaan maan etelä- ja keskiosissa vallitsee normaali, lauha talvikeli, pohjoisessa on lumisadealue. Koillismaalla, Keski- ja Etelä-Lapissa sataa lunta. Sadealueen eteläreunassa saattaa esiintyä jäätävää sadetta.

–  Sadealue heikkenee pikkaisen päivän aikana, mutta jatkuu iltaan asti. Jos lähtee etelästä tai Keski-Suomesta, kannattaa huomioida, että keli muuttuu pohjoisessa talvisemmaksi, päivystävä meteorologi Kaisa Solin sanoo.

Tienpinnat ovat maan etelä- ja keskiosissa nollassa tai plussan puolella, mutta pohjoisessa ollaan pakkasella. Huonosta ajokelistä on voimassa varoitus Lapissa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta.

Eniten sadetta luvassa su nnuntaille, ei kuitenkaan lumipyryjä

Tänään taivaalta tulee tihkusadetta, ja huomenna on luvassa hieman runsaampaa sadetta. Matalapaine liikkuu lounaasta maan etelä- ja keskiosiin. Etelässä sade tulee vetenä, maan keskiosassa vetenä tai räntänä. Pohjanmaan kohdalla sade muuttuu lumeksi.

–  Sademäärät eivät ole valtavan runsaita, mistään pyryistä ei puhuta, mutta ne huonontavat kelejä vähän. Pohjoisessa lumisateet ovat aika vähäisiä huomenna. Sadealue heikkenee, lunta sataa vain paikoitellen. Lumisateita esiintyy enemmän Pohjanmaalla ja rannikon suunnalla, Solin sanoo.

Maanantaina sadealue siirtyy pitkälti pohjoiseen, lumisadetta esiintyy Lapissa ja ehkä myös Pohjois-Pohjanmaan suunnalla. Mistään suuresta lumipyrystä ei Solinin mukaan edelleenkään ole kyse, mutta kannattaa varautua siihen, että pohjoisessa on talvisempaa kuin etelässä.

Maan etelä- ja keskiosassa on yhä lauhaa, ja sade tulee tihkutellen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.