Joulupaketista voi paljastua tukehtumisvaara – Ryhmä Hau-asu altistaa palovammalle

Tukes varoittaa neljästä joulun suosikkilelusta.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on löytänyt neljästä joulun suosikkilelusta vakavia vaaroja. Tukesin mukaan kolmessa puulelussa oli niin pieniä osia, että pieni lapsi voi tukehtua niihin. Lisäksi yhden rooliasun huomattiin syttyvän liian herkästi tuleen.

Tukes testasi yhteensä 20 myynnissä olevaa joulun suosikkilelua. Tukehtumisvaaran Tukes havaitsi vieterivetoisessa ralliautossa, City Tour Bus -autossa ja ABC-nuppipalapelissä. Palovammariski on Ryhmä Haun Sampan rooliasussa. Lisäksi rooliasu on pakattu Tukesin mukaan liian ohueen muovipussiin, johon lapsi voi tukehtua.

Tukes kehottaa kuluttajia poistamaan vaarallisiksi havaitut tuotteet käytöstä.

Lisäksi Tukes huomauttaa, että Crystal-kiteidenkasvatussarjassa ei ole käyttöohjeita tai kemikaalien luetteloa suomeksi ja ruotsiksi.

Tukesin ylitarkastaja Anja Merenkivi kertoo olevansa tyytyväinen, että yhdestäkään testatusta lelusta ei löytynyt kiellettyjä muovin pehmentämiseen käytettyjä ftalaatteja.

– Euroopassa ftalaattien takia on tänä vuonna kielletty useita leluja, hän toteaa tiedotteessa.

Lista vaarallisista leluista

Seuraavissa leluissa havaittiin vaaraa lasten turvallisuuden kannalta.

Rubie’s Ryhmä Hau Sampan (Marshall) -rooliasu – vakava palovammavaara ja tukehtumisvaara. Puku syttyy liian helposti ja pakkausmateriaalina on käytetty liian ohutta muovipussia, joka aiheuttaa tukehtumisvaaran.

Pintoy-vieterivetoinen ralliauto – tukehtumisvaara. Lelusta irtoaa alle 3-vuotiaille vaarallisen pieniä osia.

Hape ABC-nuppipalapeli – tukehtumisvaara. Lelusta irtoaa alle 3-vuotiaille vaarallisen pieniä osia.

New Classic Toys City Tour Bus – tukehtumisvaara. Lelusta irtoaa alle 3-vuotiaille vaarallisen pieniä osia.

Crystal -kiteidenkasvatussarja – tuotteessa ei ole turvallisen käytön kannalta tarvittavia käyttöohjeita eikä kemikaalien luetteloa suomeksi ja ruotsiksi.

Kuluttajia kehotetaan poistamaan yllämainitut tuotteet käytöstä ja seuraamaan niitä koskevaa yritysten ilmoittelua ja ohjeita jatkotoimista.

Näiden lisäksi viidestä muusta lelusta löytyi lieviä merkintäpuutteita, jotka eivät aiheuta käytön kannalta vakavaa vaaraa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.