Joutsenlahti: Auer purskahti sairaalassa itkuun

Ulvilan murhajutun ensimmäisen tutkinnanjohtajan Juha Joutsenlahden mukaan Anneli Auer purskahti hänen edessään itkuun. Auer oli kysynyt sairaalassa miehensä kuoleman jälkeen, voisivatko lapset käydä katsomassa vielä isää. Joutsenlahti ei kertomansa mukaan pitänyt ajatusta järkevänä, koska uhrin kasvot olivat niin pahannäköiset.

– Hän ei selvästikään tiennyt tätä ja hän siinä kohtaa purskahti itkuun ja sanoi, että hyvä on, ei näytetä isää enää lapsille, Joutsenlahti kertoi tänään Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa.

Joutsenlahtea kuultiin aamupäivällä Ulvilan murhajutussa puolustuksen todistajana.

Syyttäjä on aiemmin ihmetellyt Auerin tyyneyttä ja rauhallisuutta ensimmäisessä videohaastattelussa. Videolla poliisi puhuttaa loukkaantunutta Aueria sairaalassa heti surmayön jälkeisenä lauantaina. Silloin asianomistajan asemassa ollut Auer kertoi öisistä tapahtumista rauhallisen loogisesti.

– Missä olivat tunteet: itku ja kyyneleet? Jarmo Valkama ihmetteli aiemmin oikeudessa.

Joutsenlahden kertoma tilanne, jossa Auer näytti tunteensa, tapahtui ensimmäisen haastattelun jälkeen.