Juha Sipilä luopuu keskustan puheenjohtajuudesta syksyllä

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo Twitterissä, että keskustalle valitaan uusi puheenjohtaja syyskuussa ylimääräisessä puoluekokouksessa. Asiasta päätti keskustan tänään koolla oleva puoluehallitus. Sipilän mukaan päätös tehtiin hänen pyynnöstään.

– Vaalitulos ei jätä minulle mahdollisuuksia, Sipilä tviittaa.

Keskusta menetti eduskuntavaaleissa roimasti kannatustaan ja 18 paikkaa eduskunnasta.

Sipilä on kirjoittanut myös blogin, jossa hän avaa päätöksensä syitä.

– Puolueiden puheenjohtajat ja varsinkin pääministeri kuluvat nopeasti puolueensa keulakuvina. Näin on käynyt minullekin. Puolueen puheenjohtajana minun vastuuni on joka tilanteessa ajatella ja vaalia Keskustan etua, Sipilä kirjoittaa.

Hän sanoo toimivansa jatkossakin puolueen hyväksi niissä tehtävissä, joita saa hoidettavakseen.

– Puolue aloittaa uudistustyön ja laatii Keskustalle uudistusohjelman. Puolueen vahva tulevaisuus pohjustetaan uuden puheenjohtajan voimin, Sipilä kirjoittaa.

Hän jatkaa puheenjohtajana 7. syyskuuta olevaan puoluekokoukseen asti.

Kynnys hallitukseen lähtemiselle korkea

Keskustan puoluehallituksen mukaan kansa on osoittanut puolueelle suunnan oppositioon. Puoluehallitus sanoo tiedotteessaan, että keskustan kynnys hallitukseen lähtemiselle on korkea.

Keskustan puoluehallitus vaatii muun muassa, että sote- ja maakuntauudistus pitää viedä maaliin nykyisen valmistelun pohjalta ilman laajaa valinnanvapautta. Perhevapaauudistuksen pitää puoluehallituksen mukaan olla parannus perheille eikä kotihoidontukea saa heikentää.

Keskustan puoluehallituksen mukaan kynnyskysymys on myös sosiaaliturvan uudistaminen perusturvaa vahvistamalla erityisesti pienituloisten eläkeläisten ja vähävaraisten lapsiperheiden aseman parantamiseksi.

– Maatalouden kannattavuutta on parannettava. Ilmastopolitiikan on jatkuttava vaikuttavana ja vastuullisena, ja toimilla on oltava tavallisten suomalaisten tuki, puoluehallitus linjaa tiedotteessaan.

Keskustan puoluehallitus: Kansa on osoittanut suunnan oppositioon – kynnys hallitukseen lähtemiselle on korkea