Juhannuksen menoliikenne täydessä vauhdissa: Ruuhkia muodostunut myös Keski-Suomen teille

Juhannuksen menoliikenne on täydessä vauhdissa myös Keski-Suomessa.

Iltapäivään asti liikenne oli edennyt sujuvasti, kerrotaan Tampereen tieliikennekeskuksesta.

Ysitie ruuhkautui iltapäivällä noin kello 15 aikaan Tampereelta Jyväskylän suuntaan. Ruuhkaa on muutaman kilometrin matkalla, jossa liikennevirran nopeus on 20–30 kilometriä tunnissa.

Iltapäiväneljältä pieniä ruuhkia oli muodostunut myös Nelostielle Äänekosken korkeuksilla, jossa Sisä-Suomen poliisi valvoi menoliikennettä. Poliisin tietoon ei ollut toistaiseksi tullut Keski-Suomessa onnettomuuksia ja myös ajonopeudet olivat pysyneet kurissa.

Ruuhkia oli alkuillasta myös ainakin Helsingin ulosmenoväylistä 3-tiellä Hyvinkään kohdalla ja 7-tiellä Östersundomin alueella. Molemmat johtuivat onnettomuuksista.

Tieliikennekeskuksen mukaan eri puolilla maata on sattunut lukuisia onnettomuuksia, mutta ne ovat olleet pääasiassa lieviä.

Pisimpien autoletkojen arvioitiin etukäteen muodostuvan 9-tielle Tampereen ja Oriveden välille, 5-tielle Lusin ja Mikkelin välille sekä 4-tielle Helsingin ja Lusin välille.

Tietyöt hidastavat lisäksi liikennettä pääkaupunkiseudun ulosmenoteillä sekä paikoitellen monilla valtateillä. Valtatiellä 4 on useita tietöitä.

Kovimmat ukkoset itärajalla

 

Pohjois-Pohjanmaalta Itä-Suomeen ulottuvalla vyöhykkeellä varoitettiin etukäteen rajuista ukkoskuuroista. Liikenteessä näkyvyys voi hetkellisesti heikentyä ja vesiliirron riski on olemassa.

– Kovimmat ukkoset ovat itärajan tuntumassa, Etelä- ja Pohjois-Karjalassa sekä Etelä-Savossa, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Marianne Santala.

Liikenne eteni iltapäivään asti sujuvasti ukkosista huolimatta, kerrotaan Tampereen Tieliikennekeskuksesta. Osa myräköistä alkoi niin aikaisin, että ne ehtivät siirtyä pois enimmän liikenteen alta.

Juhannuksen menoliikenteen ruuhkahuipun on arvioitu osuvan kahdentoista ja seitsemän väliselle ajalle. Pohjoisessa menoliikenne voi olla vilkasta vielä myöhemmin illalla.

Pisimpien autoletkojen arvioidaan muodostuvan 9-tielle Tampereen ja Oriveden välille, 5-tielle Lusin ja Mikkelin välille sekä 4-tielle Helsingin ja Lusin välille.

Tietyöt voivat hidastaa liikennettä pääkaupunkiseudun ulosmenoteillä sekä paikoitellen monilla valtateillä. Valtatiellä 4 on useita tietöitä.

Idässä paljon rattijuopumuksia jo päivällä

Vaikka ukkoset koettelevat kovimmin Itä-Suomea, siellä menoliikenteessä on poliisin mukaan korostunut aivan toinen ilmiö.

– Ukkosmyrskyn ei pitäisi vaikuttaa rattijuopumuksiin, mutta niitä on näkynyt poikkeuksellisen paljon tähän aikaan päivästä, komisario Sami Joutjärvi Itä-Suomen poliisista ihmetteli alkuiltapäivästä.

Liikenneonnettomuuksia tai ukkosen aiheuttamia häiriötä liikenteessä ei Joutjärven mukaan ole ollut mainittavassa määrin. Ilmoituksia ukkospuuskien tai voimakkaan vedentulon aiheuttamista ongelmista ei ole tullut.

Poliisi ei ole vielä ehtinyt pitämään lainkaan puhallusratsioita, vaan rattijuopot on saatu kiinni ilmoitusten perusteella. Tilanne huolettaa Joutjärveä.

– Siellä on todella paljon liikennettä, ja päissään ajelu on melkoisen vaarallista hommaa. Jos jo menomatkalla on paljon päihtyneitä ratissa, se on aika huolestuttavaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Juttua muokattu 18.6.2020 klo 18.57: Päivitetty tilannetiedot.

Varaudu todistamaan ajokuntosi juhannusliikenteessä: Poliisi on käynnistänyt koronan keskeyttämät puhallusratsiat

Uusimmat

Kotimaa

Hallitus kokoontuu tänään iltakouluun lomien jälkeen

Koulutyö alkaa monissa kouluissa tänään, ensimmäiset kiirehtivät opintielle jo eilen

Valtiovarainministeriön on määrä saada valmiiksi ehdotuksensa ensi vuoden budjetiksi – neuvotteluissa etsitty keinoja esimerkiksi vientiteollisuuden auttamiseksi

Jyväskyläläinen asianajaja Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois" – katso video heittelehtivästä rekasta

Opettajien lomautukset alkoivat Karstulassa ja jatkuvat syksymmällä – "Ensi vuoteen haemme muita säästöjä"

Kotijuhlat tulossa ja korona arveluttaa? – lue lääkäreiden ja viranomaisten ohjeet turvalliseen juhlintaan

Rivit, Raitti vai Sylit – nyt kysytään kaupunkilaisten mielipidettä Samulinniityn uudesta asuinalueesta

THL:n pääjohtaja: Maskisuositus julkaistaan torstaina – julkiset liikennevälineet erityishuomiona, suosituksesta tulossa alueellinen

Leivonmäkeläinen Helena Gyldén kohtasi Nelostiellä 2,7 promillen humalassa ajaneen rekkakuskin: "Löin jarrut pohjaan ja huudahdin, että herra jumala, nyt se kaatuu"

Tilapäinen auton tarve? Jyväskylän kaupunki vuokraa kimppa-autoja myös yksityishenkilöille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.