Julmien pilasoittojen tekijät selvisivät

Poliisi tiedotti torstaina tutkivansa kahta erittäin julmaa, lähiomaisen kuolemia koskevaa pilapuhelua.

Esitutkinnassa on ilmennyt, että epäiltyyn tekoon ovat osallistuneet kolme 15–17-vuotiasta poikaa.

Tapauksen tutkinnan aikana yksi henkilö on ollut kiinniotettuna.

Poikien julmia häirikkösoittoja ei voida poliisin mukaan pitää suunniteltuina, vaan motiivina oli pilailu. Kohteita oli ainakin kolme: kaksi Kannuksessa ja yksi Kokkolan Lohtajalla. Pojat valitsivat kohteensa alueelta sattumanvaraisesti.

Osassa pilasoitoissa soittaja oli esittäytynyt lääkäriksi ja ilmoittanut puhelimen vastaajalle, että henkilön lähiomainen on kuollut. Soittaja oli myös pyytänyt vastaajaa tulemaan tunnistamaan vainajan sairaalaan.

STT:n mukaan kukaan omaisista ei lähtenyt sairaalaan, vaan he ilmoittivat soitoista poliisille. Useimmat huomasivat soiton valheelliseksi jo puhelun aikana.

Yksi pojista ei osallistunut kuolemista tehtyihin soittoihin, mutta oli mukana muissa pilapuheluissa.

Poliisin mukaan oli sattumaa, että ainakin yksi kuolleeksi väitetty henkilö on "omaisen" kannalta osunut todeksi.

– Ei näytä siltä, että he olisivat tunteneet kohteitaan. Kyse oli huonosta tuurista, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Teemu Heikkinen STT:lle.

Asia etenee syyteharkintaan.

Poliisi tutkii kahta erittäin julmaa pilapuhelua