Junaliikenteessä laajoja häiriöitä jo toista päivää tällä viikolla – tänään liikennekatkosten syinä henkilövahinko ja sähkökatko

Ongelmat ovat piinanneet junaliikennettä jo toista päivää kuluvalla viikolla. Rautateillä ilmeni tänään laajoja häiriöitä, jotka käytännössä pysäyttivät liikenteen Etelä-Suomessa.

Junaliikenne pysähtyi rataosuuksilla Helsinki–Riihimäki sekä Helsinki–Turku sähkökatkon vuoksi. Vian aiheutti sähkönsyötön huoltotöiden yhteydessä hajonnut tietoliikennekytkin.

Liikenne ehti olla poikki noin 1,5 tunnin ajan, kunnes se käynnistyi uudelleen iltayhdeksän tienoilla. VR:n viestinnän mukaan tilanne vaikutti yli 30 junaan.

Tilanteen odotettiin aiheuttavan häiriöitä junaliikenteeseen koko loppuillan. Junien odotettiin olevan enimmillään myöhässä yli kaksi tuntia. Liikenteen odotetaan palautuvan normaaliksi torstaiaamuun mennessä.

Henkilövahinko viivästytti myös

Ennen sähkövikaa Helsingin Pasilan juna-asemalla tapahtui myös alkuillasta yhden ihmisen kuolemaan johtanut henkilövahinko.

Tapaus aiheutti viivästyksiä lähi- ja kaukojuniin. Poliisi oli paikalla useamman partion voimin, kerrottiin Helsingin poliisista STT:lle. Iltaseitsemän jälkeen yksiköt olivat poistuneet onnettomuuspaikalta.

–  Ensin tuli tämä onnettomuus Pasilassa, joka viivästytti junia omalta osaltaan. Nämä junat eivät ehtineet Etelä-Suomesta pois ennen kuin sähkövika alkoi, sanoi  Liikenneviraston rataliikennekeskuksen päällikkö Timo Hämäläinen STT:lle.

Lähiliikenteen pysähtyminen aiheutti ruuhkia myös pääkaupunkiseudun paikallisliikenteessä. Helsingin seudun Liikenne HSL kehotti pääkaupunkiseudulla liikkuvia varaamaan liikkumiseen enemmän aikaa. Ainakin Helsingin Rautatientorilla bussiliikenteessä oli ruuhkaa keskiviikkoiltana.

Junaliikenteessä vaikeuksien viikko

Junaliikenteessä on ollut ongelmia myös alkuviikosta. Tiistaina junaliikenteessä esiintyi laajoja häiriöitä, kun Helsingissä ollut turvalaitevika pysäytti junaliikenteen aamulla pääkaupunkiseudulla ja aiheutti ruuhkaa pitkin päivää.

Puolitoista tuntia jatkunut vika aiheutti myöhästymisiä ja peruutuksia sekä lähi- että kaukoliikenteessä.

– Näillä tapauksilla ei ole sinällään mitään yhteyttä, vaikka molemmat Etelä-Suomen junaliikenteessä vaikuttivatkin, Liikenneviraston Hämäläinen sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kahdesti haavoittunut veteraani juhlii tänään Linnassa – näin jämsäläinen Viljo Nokelainen kertoo sotatiestään

Keski-Suomeen yksi uusi eversti ja reservin majuri – katso tästä kaikki ylennyksen saaneet

HS: Ulkoministeriön konsulipäällikkö syyttää ministeri Haavistoa pelolla johtamisesta

Linnassa juhlistetaan luotettavan tiedon välittämistä – Niinistön mukaan nykyaika on omiaan luomaan tilaa puolitotuuksille ja valheille

Liput nousevat salkoon 102-vuotiaalle Suomelle – valtakunnallinen paraati marssii Tampereella

Professori: Poliisilla ei ole vain oikeus, vaan velvollisuus aktiivisesti torjua uusnatsijärjestön toimintaa – kokoontumisen vapaus ei ole rajoittamaton oikeus

612-kulkue, Soldiers of Odinit ja natseja vastustavat ryhmät osoittavat tänään mieltään Helsingissä

Ulkoministeriön virkamiesjupakka sai alkunsa jo syyskuussa

Työnantajat sitouttavat nyt työntekijöitä sairauskuluvakuutuksilla – jo joka viidennellä suomalaisella on sellainen

Hornetit jylisevät lauantaina: Jyväskylässä muistetaan eversti Kannista ja Rovaniemellä kapteeni Degermania – Ilmavoimat kunnioittaa tilaisuuksia ylilennoilla

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.