Junaliikenteessä yhä laajoja häiriöitä

Junaliikenteessä on yhä laajoja häiriöitä Helsingissä aamulla sattuneen sähkökatkon jäljiltä.

VR:n mukaan junat myöhästelevät sekä lähi- että kaukoliikenteessä. Joitain vuoroja on jouduttu perumaan kokonaan. Tilanne on pahin rantaradalla.

Helsingin seudun liikenne HSL kertoo, että E-junat Kauklahden ja Helsingin välillä sekä Y-junat Karjaan ja Helsingin välillä on peruttu noin puoli kuuteen asti illalla. A- ja M-junat kulkevat harvennetulla vuorovälillä.

Junaliikenteen pysäytti laaja sähkökatko Helsingin ratapihalla noin klo 7.20. Noin tunnin kestänyt katko johtui ajolankavauriosta Pasilan eteläpuolella. Vika saatiin korjattua, mutta junaliikenne ehti ruuhkautua pahoin.

–?Rantaradalla tulee tänään enemmän myöhästymisiä, koska siellä osa raiteista on suljettu, kertoi Rataliikennekeskuksen liikennepäällikkö Jari Lindström.

HSL järjestää junia korvaavaa bussiliikennettä Espooseen.

Sähkökatko Helsingissä korjattu – vaikuttaa silti Jyväskylän juniin