Juopporemmejä ja rötöstelyä, toisaalta hyvät palvelut ja virkistysmahdollisuudet – Huhtasuon eri puolet nostettiin esille keskusteluillassa Jyväskylässä

Laaja Huhtasuon kaupunginosa Jyväskylässä näyttää jakautuvan hyvin erilaisiin pienalueisiin, joiden asukkailla on jopa vastakkaisia näkemyksiä alueen todellisuudesta.

Tämä kävi ilmi keskiviikkoiltana järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, johon osallistui useita kymmeniä asukkaita, kuusi kaupunginvaltuutettua ja kahdeksan viranhaltijaa.

Parituntisen tilaisuuden aikana keskustelu oli vilkasta ja sitä värittivät yhtä lailla halu tuoda esille Huhtasuon monia hyviä puolia kuin nostaa esille huolen ja ärsytyksen aiheita.

Pienryhmiin jaetuissa pöytäkeskusteluissa täyttyi pitkiä listoja alueen hyvistä puolista: Huhtasuolla on hyvät palvelut, toimiva joukkoliikenne, kaunis ympäristö ja hyvät virkistysmahdollisuudet sekä yhteisöllisyyttä. Toisaalta bussipysäkeillä ja puistoalueilla pyörivät juopporemmit, ja esille nostettiin myös rötöstely ja nuorison öinen metelöinti koulun ympäristössä.

 

Lähes jokaiseen pöytäkeskusteluun riitti sekä virkamies että kaupunginvaltuutettu. Eila Tiaisen (vas.) pöydässä puhuttivat turvallisuuskysymykset, sekä liikenteessä että fyysisen turvallisuuden osalta.

– Pohdimme, olisiko ­fyysistä uhkaa pelkääville tarpeellista järjestää esimerkiksi ­turvakurssi, kertoi Tiainen.

 

Asukasaktiivi Marjatta Hynynen oli kiivaasti eri mieltä ajatuksesta.

– Missä tahansa Jyväskylän alueella voi saada turpaansa. Tarvitseeko aina Huhtasuota ruveta mollaamaan, hän vastasi.

Huhtasuon maine ei Hynysen ja monen muunkaan mielestä vastaa todellisuutta, mistä syytä sai osakseen myös media.

Pupuhuhdan asukkaita edustava Riku Hytti todisti turvallisuushuolen silti olevan aiheellinen, koska edellisyönäkin oli Pupuhuhdassa tapahtunut väkivaltaisuus.

 

Huhtasuon keskustan viereisissä uusissa kerrostaloissa asuvat Marjatta Pennanen ja Helga Maunula puolestaan kiittelivät asumistaan rauhalliseksi ja häiriöttömäksi.

– Meidän pihasta on kerran katkottu pyykkinarut, mutta muuta ilkivaltaa tai häiriötä ei ole tapahtunut, kertoi Pennanen.

Vuodesta 1974 alkaen Huhtasuolla asunut Irma Ilmola kertoi pöytäkeskustelussa, että tänä kesänä Karsikkotiellä on koettu ilkivaltaa ja murtoja entistä enemmän.

– Pihavarkauksia ja istutusten repimisiä on tapahtunut jopa keskellä kirkasta päivää, kertoi Ilmola.

Erityisesti Ilmolaa ärsyttää keskustan kauppojen ­ympärillä kaikessa rauhassa vetelehtivä juopporemmi, jolle kukaan ei näytä tekevän mitään.

 

Keskustelun lopputulemana nousi kuitenkin tahto puhaltaa voimaa positiiviseen yhteishenkeen.

Huhtasuon tilaisuus aloitti syksyn kierroksen asukkaiden ja päättäjien sekä virkamiesten iltakahvitapaamisille. Päättäjistä Tiaisen lisäksi olivat paikalla kaupunginhallituksen puheenjohtaja Meri Lumela (vihr.) sekä valtuutetut Tapani Mäki (ps.), Arto Lampila (pir.), Katja Isomöttönen (kok.) ja Jarmo Kemiläinen (sd.).

Seuraavat iltakahvit järjestetään Vaajakoskella 26.9., Kypärämäessä 10.10., Keltinmäessä 31.10. ja Keljonkankaalla 14.11.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .