Jussi Halttusesta opetusneuvos

Presidentti arvosti laaja-alaista osaamista.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt opetusneuvoksen arvonimen Jyväskylän ammattikorkeakoulun rehtorille ja toimitusjohtajalle, filosofian tohtori Jussi Halttuselle.

Arvonimen myöntämisen perusteissa todetaan, että Halttunen on toiminut merkittävänä ammattikorkeakoulujen toiminnan ja Keski-Suomen alueen kehittäjänä, kansainvälistäjänä ja yrittäjyyden edistäjänä.

Rehtori Halttunen on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut rakentamassa myös vahvaa ja tuloksellista yhteistyötä ammattikorkeakoulun, yliopiston ja koulutuskuntayhtymän välille Jyväskylässä.

Halttusen osaaminen on rakentunut maa- ja metsätalouden alalta ja laajentunut kauppatieteen alalle aina tohtorin tutkinnon suorittamiseen vuonna 2004.

Vankkaa osaamista

Jussi Halttusen ura ammatillisen korkeakoulutuksen piirissä alkoi vuonna 1999 Luonnonvarainstituutin johtajan tehtävissä. Siitä hänen työnsä on laajentunut ensin Liiketalouden yksikön johtajaksi, kehitysjohtajaksi, vararehtoriksi sekä nykyiseen tehtävään ammattikorkeakoulun rehtoriksi vuodesta 2006 lähtien.

Halttunen on henkilökohtaisella panoksellaan vaikuttanut siihen, että Jyväskylän ammattikorkeakoulu on profiloitunut korkeakoulupohjaisen yrittäjyyden edistäjänä, Tiimiakatemian toiminnan kehittäjänä sekä maakunnallisen yrittäjyyspohjaisen yhteistoimintaverkoston vahvistajana.

Hän on toiminut ammattikorkeakoulujen yrittäjyysverkoston puheenjohtajana vuosina 2006-2009. Debrecenin yliopisto on myöntänyt Jussi Halttuselle kunniatohtorin arvon ansioista yrittäjyyskoulutuksen kehittäjänä korkeakouluissa.

Tutkimustyö on jatkunut

Tutkimustyö on rehtorin tehtävien ohella jatkunut ja se on tuottanut useita konferenssi- ja artikkelimuotoisia julkaisuja yritysten kasvudynamiikan, korkeakoulupohjaisen kasvuyrittäjyyden ja kansainvälisyyden näkökulmista

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Pauli Partasesta kunnallisneuvos