Jyväskylä satsaa pyöräilyyn – yhdeksän baanan rakentaminen alkaa

Jyväskylä edistää pyöräilyä yhdeksällä pyöräbaanalla keskustan ja eri kaupunginosien välillä. Pyöräteiden viitoitusta parannetaan. Muun muassa näin Jyväskylä haluaa lisätä pyöräilyä kaupungissa. Tavoitteena on kaksinkertaistaa pyöräilyn määrä vuoteen 2025 mennessä.

Ensimmäisiä liikennejärjestelyjä tehdään jo ensi kesänä, kun Yliopistonkadulle tehdään ajoradasta erotetut yksisuuntaiset pyörätiet Kilpisenkadun ja Vaasankadun välille. Samalla kävelijät saavat omat väylät molemmin puolin Yliopistonkatua. Saneerauksen yhteydessä nykyinen kaksikaistainen osuus Harjun puolelta välillä Kilpisenkatu – Vaasankatu muutetaan yksikaistaiseksi autoilijoille.

Jyväskylän keskustan liikennesuunnitelman ajatuksena on keskustaa kiertävä kehäkatuverkko. Verkon sisälle jäävää aluetta halutaan kehittää kävelypainotteisena alueena.

Vaasankatu muutetaan autoilijoille kaksisuuntaiseksi Kauppakadun ja Ylipistonkadun välisellä osuudella, jolloin Vaasan-, Hannikaisen-, Kalevan- ja Yliopistonkaduista muodostuu keskustaa kiertävä autoliikenteen kehäkatu.

Palokassa Ritopohjantien parantaminen aloitettiin jo viime vuonna, ja ensimmäinen vaihe välillä Ukonniementie–Heinälammintien risteys valmistuu kesällä 2018. Kankaalla ensimmäinen osuus baanasta on jo valmiina, ja se otetaan käyttöön kun alueen rakentaminen etenee.

Parhaillaan laaditaan viitoituksen yleissuunnitelmaa koko kaupungin alueelle ja tavoitteena on toteuttaa ensimmäisen reitin viitoitus pilottina tämän vuoden aikana. Viitoitettava kohde on keskustasta Kortepohjaan johtava pyöräbaana.

Jyväskylässä etäisyydet ovat lyhyet, mikä edesauttaa pyöräilyn suosion lisääntymistä arjen matkoilla.

Jyväskylän päivillä Hippoksella 17. maaliskuuta voi kaupunkirakenteen pisteellä keskustella uusista liikennejärjestelyistä sekä ehdottaa nimeä pyöräbaanoille.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .