Jyväskylä teki historiaa, kun puolueet yhdistivät vappujuhlansa

Ex-kansanedustaja Reijo Laitinen kaipaa valtakunnan kärkinimiä puhujiksi.

Jyväskylän vappukulkue ja vappujuhla ovat historiallisia suomalaisessa työväenaatteen vappuperinteessä. Jyväskylässä puolueet ensi kertaa yhdistivät juhlansa, eikä näitä yhteisjuhlia kovin paljon ole vieläkään muualla.

Entinen SDP:n jyväskyläläinen kansanedustaja Reijo Laitinen muistelee, että Jyväskylässä vietettiin aikoinaan kolmetkin eri vappujuhlat, kun omansa piti SDP, siitä irtaantunut ja 70-luvun alussa toimintansa lopettanut vasemmistosiipi TPLS (Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattinen Liitto) sekä SKDL.

– Yhteisen vappujuhlan järjestämistä pohdittiin puolueiden piirissä. Yrityksiä oli, mutta demarit olivat huolissaan siitä, että kommunistien liput näkyvät siellä voimakkaammin, Laitinen muistelee.

Lopulta 70-luvun alkupuolella juhlat yhdistettiin ja sovittiin, että kukin puolue saa tuoda vain yhden lipun marssille, ja näin on edelleen. Puheen saivat tuolloin pitää edustajat kaikista puolueista ja tapahtuman järjestäjä JAP, SAK:n Jyväskylän alueen paikallisjärjestö.

Juhlat pidettiin torilla ennen kuin ne siirrettiin Lounaispuistoon, ja parhaimmillaan ihmisiä oli poliisin arvion mukaan paikalla jopa 12 000.

Tällaisia osallistuja- ja yleisömääriä ei ole enää aikoihin saavutettu. Juhlan järjestelystä vastaa edelleen JAP, ja mukana ovat SDP ja Vasemmistoliitto. Puolueet ovat sopineet, että juhlapuhujan valitsee ja kutsuu kumpikin vuorovuosina.

– Tästä pitäisi minun mielestäni päästä eroon ja pyrkiä yhdessä löytämään puolueiden ja ay-liikkeen valtakunnan tason johtavia henkilöitä paikalle puoluetaustaan katsomatta, Laitinen toivoo.

Tänä vuonna juhlapuhujana on Vasemmistoliiton ensimmäisen kauden kansanedustaja ja liiton varapuheenjohtaja Hanna Sarkkinen Oulusta.

Yksi perinne lämmittää Laitisen mieltä. Kaikki SAK:n entiset puheenjohtajat ovat pitäneet viimeisen vappupuheensa Jyväskylässä.

– Se on hieno kunnianosoitus jyväskyläläisille ja puolueille, jotka ovat yhdistäneet voimansa. Toivottavasti tämä perinne jatkuu, Laitinen sanoi.

Hän toivoo monen muun lailla, että vappukulkue voisi taas edetä Kävelykatua pitkin.

– Siellä ihmiset ovat. Toivottavasti kaupungilta löytyy sen verran järjestelytahtoa, että saisimme kulkueen takaisin sinne.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .