Jyväskylä tuki Gradia-lukioita 1,7 miljoonalla – silti rahat eivät riitä. Miksi?

Ensin hyvät uutiset: kuluva vuosi on ensimmäinen, kun Jyväskylän kaupunki tukee vuosittaisella enimmäissummalla, 1,7 miljoonalla eurolla, Gradian lukiokoulutusta. Kaupunki siirsi lukiokoulutuksensa Jyväskylän koulutuskuntayhtymän eli nykyisen Gradian vastuulle vuonna 2010.

Ja sitten huonot uutiset: kaupungin maksimituesta huolimatta lukiokoulutus ei pääse eroon vuosia jatkuneesta alijäämäkierteestään. Tavoitellun nollatuloksen sijaan alijäämää arvioidaan kertyvän tänä vuonna noin 950 000 euroa. Pakkasella siis ollaan yhä reilusti, vaikka alijäämä pieneneekin noin 300 000 euroa viime vuodesta. Lukiokoulutuksen alijäämiä on katettu kuntayhtymän muilla tuotoilla.

Miksi alijäämää syntyy kaupungin tuesta huolimatta, Gradian lukiokoulutuksen tulosaluejohtaja Antero Hietamäki?

– Sen takia, että valtion yksikköhintarahoitus lukioille laski, vaikka samalla palkat ja yleinen kustannustaso nousivat.

Valtio antaa tänä vuonna Gradialle nuorten lukiokoulutukseen 5 550 euroa opiskelijaa kohti. Se on 26 euroa viime vuotta vähemmän.

– Laskuhan ei sinänsä ole valtava, puolisen prosenttia, mutta samaan aikaan palkkoja korotetaan noin kaksi prosenttia ja muukin kustannustaso nousee. Lisäksi ministeriö pienensi urheilulukion erityisen koulutustehtävän rahoitusta yli 100 000 euroa, Hietamäki sanoo.

Gradian lukiokoulutuksen kulut ovat vuosittain noin 15 miljoonaa euroa. Kaupunki on vaatinut, että sen lisäpanostus käytetään opetukseen, ei ”seiniin”. Näinkö on käynyt?

– Kyllä. Jos emme saisi kaupungin tukea, olisi vastaava summa pois opetuksesta.

Myös lukiokurssien nykymäärä vahvistaa sen, että kaupungin asteittain noussut tuki on tullut tarpeeseen. Viime vuonna kurssimäärää kuvaava laskennallinen luku (0,91 kurssia per opiskelija) nousi tavoitellulle, vuoden 2015 tasolle.

– Alijäämästä huolimatta pystymme säilyttämään tänä vuonna kurssitarjonnan edellisvuoden tasolla.

Kaupunki jatkaa Gradian lukiokoulutuksen tukemista vuosittain enintään 1,7 miljoonalla eurolla. Tuesta päätetään joka vuosi erikseen.

Kaupunginhallitus merkitsi maanantaina tiedoksi Gradian omistajakuntien neuvottelut toisen asteen koulutuksen järjestämisvaihtoehdoista. Lopputuloksena organisaatio säilyy ennallaan.

Kaupunki haluaa kuitenkin selvittää koulutuskuntayhtymän kanssa, voisiko tukipalveluista ja hallinnosta säästää ja muuttaa toimintatapoja.

Apuna käytetty FCG Konsultointi Oy ehdotti kuntayhtymän purkamista ja toiminnan jatkamista niin kutsutulla vastuukuntamallilla, jossa omaisuus yhtiöitettäisiin tai niin, että sekä toiminta että omaisuus yhtiöitettäisiin.

– Neuvottelujen lopputulos ei ollut kaupungille pettymys, sillä saimme lisäarvoa tilanteen kartoittamiseksi. Asiaan ei palata ennen sote- ja maakuntauudistusta, sivistyksen toimialajohtaja Eino Leisimo kommentoi.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän jäsenkunnat ovat Hankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jämsä, Keuruu, Kuhmoinen, Laukaa, Luhanka, Muurame, Petäjävesi, Toivakka ja Uurainen. Kriittisimmin muutoksiin suhtautuivat Jämsän kaupunki ja Toivakan kunta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .