Jyväskyläläinen huonekalumyyjä luuli tehneensä hyvät kaupat – joutuikin kiristyksen uhriksi

Jyväskyläläisen huonekaluliikkeen myyjä teki 3 500 euron kaupat 41-vuotiaan miesasiakkaan kanssa elokuussa 2017. Kaupanteko sujui tavallisesti ja asiakas maksoi 500 euron käsirahan.

Seuraavana päivänä asiakas soitti myyjälle ja vaati tätä maksamaan omista rahoistaan tilauksen loppusumman 3 000 euroa. Muuten asiakas uhkasi paljastaa myyjän henkilöhistoriasta negatiivisia tietoja tämän työnantajalle ja levitellä samoja tietoja median välityksellä. Asiakas oli saanut selville, että 28-vuotias myyjä oli aiemmin tuomittu rikoksesta. Myöhemmin sama asiakas vieraili useamman kerran huonekaluliikkeessä, kyseli kaupat tehnyttä myyjää ja uhkaili tätä väkivallalla.

Myyjä ei alistunut kiristykseen, vaan ilmoitti itse asiasta työnantajalleen ja irtisanoutui työstään. Uhkaaja tuomittiin Keski-Suomen käräjäoikeudessa kiristyksen yrityksestä kolmeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi hänet määrättiin korvaamaan irtisanoutuneelle myyjälle 1 200 euroa kärsimyksestä ja 4 000 euroa ansionmenetyksestä.

Oikeus katsoi, että vaikka kiristys ei onnistunut, täytti tekijän menettely rikoksen tunnusmerkit. Rikos jäi toteutumatta tekijän näkökulmasta satunnaisesta syystä: siksi, että uhri päätti olla suostumatta kiristykseen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .